RKP ottaa ensimmäistä kertaa paikan Sastamalan kaupunginhallituksessa

Hyvän vaalituloksen jälkeen RKP:n Wilhelm von Nandelstadh ottaa paikan Sastamalan kaupunginhallituksessa. von Nandelstadh oli RKP ainoa kuntavaaliehdokas Sastamalassa. von Nandelstadhia ehdotetaan myös neuvotteluiden jälkeen Konserni- ja elinvoimajaoston puheenjohtajaksi. RKP lähti vaaleihin vaaliliitossa Kokoomuksen kanssa.

– Olen hyvin iloinen ja inspiroitunut siitä luottamuksesta, minkä äänestäjät ja Kokoomuksen ja RKP:n yhteinen valtuustoryhmä on minulle osoittanut. Se, että RKP nyt ottaa paikan sekä kaupunginhallituksessa että Konserni ja elinvoimajaostossa on historiallista Sastamalassa, von Nadelstadh sanoo.

von Nandelstadh odottaa, että pääsee aloittamaan työntekoa Sastamalan haasteiden parissa.

– Meidän on luotava oikeat edellytykset yrityksille, jotta ne haluavat investoida Sastamalaan. Sen lisäksi, meidän on käännettävä poismuuton negatiivista trendiä. Nuoret on saatava jäämään Sastamalaan tai muuttamaan takaisin opintojensa jälkeen. Myös Sastamala on muututtava kun ympäröivä maailma muuttuu, von Nandelstadh sanoo.

Kaupunginvaltuusto päättää lopullisista henkilövalinnoista elokuussa.

Bergqvistin saaristolaisoppilaita koskeva kirjallinen kysymys voi johtaa lakimuutokseen

Keväällä kansanedustaja Sandra Bergqvist (Rkp) esitti kirjallisen kysymyksen uuden oppivelvollisuuslain majoituskorvauksesta. Majoituskorvauksen myöntämisperusteissa ei oteta huomioon saariston olosuhteita, mikä asettaa saariston oppilaat epätasa-arvoiseen asemaan. Lakimuutos voi olla tarpeen tämän epäkohdan korjaamiseksi. Tämä käy ilmi opetusministeri Saramon vastauksesta kysymykseen.

Lue edellinen artikkeli

Torvalds puhui EU-kommissaari Sinkeviciuksen kanssa metsänkäytöstä

Keskiviikkona iltapäivällä Euroopan parlamentin jäsen Nils Torvalds (RKP / Renew Europe) tapasi EU-komissaari Virginius Sinkeviciuksen, joka komissiossa vastaa ympäristöstä, biologisesta monimuotoisuudesta ja meriasioista. Tapaamisen tarkoituksena oli keskustella tulevasta lainsäädäntöpakettiin liittyvistä kysymyksistä, jotka koskevat muun muassa metsien käyttöä.

Lue seuraava artikkeli