125 223 ääntä 52 kunnassa on RKP:n paras kuntavaalitulos sitten vuoden 1996. Pohjanmaalla RKP:n tulos ei ole ollut näin hyvä sitten vuoden 1992 kuntavaalien.
Puolue saa lisäpaikkoja muun muassa Vaasassa, Pietarsaaressa, Kristiinankaupungissa, Maalahdessa, Uusikaarlepyyssä, Raaseporissa, Inkoossa ja Paraisilla, poimii enemmistön Loviisan paikoista ja kaikki Korsnäsin valtuustopaikat. RKP tekee tulosta myös suomenkielisillä paikkakunnilla. Sekä Pyhäjärvellä että Raisiossa puolue sai uuden valtuustopaikan ja säilytti yhden paikan Utsjoella.
– Tämä osoittaa sen, että ihmiset ovat huomanneet meidän työskentelevän oikeiden asioiden puolesta, että ihmisten arjen ja koulun on toimittava. Meidän viestimme, että politiikan on oltava lähellä kuntalaisia, saa nyt vahvan tuen suomen kansalta, sanoo puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.
Hieno vaalitulos palauttaa RKP:lle paikan muun muassa Kuntaliiton ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksissa.
– Vaikutusvaltamme tärkeissä toimielimissä vahvistuu tämän erinomaisen vaalituloksen myötä. Sen myötä voimme jatkossa yhä paremmin ajaa äänestäjiemme asiaa niin paikallisesti kuin kansallisestikin. On selvää, että RKP:tä tarvitaan!