RKP:ltä resepti työllisyyden parantamiseksi

Ryhmäpuheenjohtaja Stefan Wallin ja RKP:n puolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson keskustelevat Sipilän kanssa Kesärannassa tiistaina iltapäivällä.

– Suomen täytyy uudistaa työmarkkinoita ja siihen tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä, joilla luodaan uusia työpaikkoja ja parannetaan yleistä ilmapiiriä. Meillä ei ole varaa odottaa, sanoo Wallin. Ruotsalainen eduskuntaryhmä haluaa panostaa työntekijään ja peräänkuuluttaa uutta keskustelukulttuuria työpaikoilla. Kahdentoista kohdan toimenpidearsenaaliin kuuluu myös kansallinen työhyvinvointiohjelma, tarveharkinnan poistaminen ja kotitalousvähennyksen korottaminen. Alkuperäinen ajatus oli koota koko oppositio pohtimaan työllisyystoimenpiteitä yhdessä hallituksen kanssa mutta osoittautui vaikeaksi saada niin laaja ryhmä mobilisoiduksi.

– RKP haluaa olla se rakentava oppositionpuolue. Kaikki tietävät, että työpaikat turvaavat hyvinvoinnin ja että meidän täytyy uudistaa työmarkkinamme. Siksi olisimme mielellämme etsineet ratkaisua yhdessä. Vaikka muut puolueet eivät halunneet olla mukana on asia silti niin akuutti ja tärkeä, että tämä aloite piti toimittaa hallitukselle ennen puoliväliriihtä, sanoo puolueen puheenjohtaja Henriksson.

Tärkeä asia, minkä RKP ja eduskuntaryhmä nostavat esille, on yrittäjyyden helpottaminen. Konkreettisesti ehdotetaan, että verohallinto tarjoaisi pienyrittäjille palkkojen hallinnointipalvelun. Tällä hetkellä moni pienyrittäjä joutuu laittamaan suhteettoman suuren osan työajastaan erilaisten palkkasivukulujen hallinnoimiseen.

– Tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä, joilla helpotetaan pienyrittäjien arkipäivää. Suuri osa uusista työpaikoista syntyy yrityksissä. Meidän täytyykin luoda selkeämpiä pelisääntöjä ja uudistaa lainsäädäntöä erityisesti jakamistaloutta silmällä pitäen, sillä se on tulevaisuutta. Olemme iloisia, että pääministeri Sipilä on varannut meille aikaa ja halunnut keskustella muutosehdotuksistamme, sanovat Henriksson ja Wallin.

RKP teki parhaat kuntavaalinsa 20 vuoteen

125 223 ääntä 52 kunnassa on RKP:n paras kuntavaalitulos sitten vuoden 1996. Pohjanmaalla RKP:n tulos ei ole ollut näin hyvä sitten vuoden 1992 kuntavaalien.

Lue edellinen artikkeli

Kuntia ei saa työntää heikoille jäille

Sote-uudistus tuo kunnille merkittäviä taloudellisia seurauksia. Suuri osa kuntien tehtävistä siirtyy maakunnille, kuten myös suuri osa tuloista. Jäljelle jäävät muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluiden kiinteistöt.

Lue seuraava artikkeli