RKP:n kansanedustajat lähtevät rannikkokiertueelle – vierailevat yli 20 paikkakunnalla

RKP:n kansanedustajat lähtevät rannikkokiertueelle ja vierailevat paikkakunnilla ympäri Suomen rannikkoa 26.–28. elokuuta. Kolmen päivän aikana kansanedustajat pysähtyvät 17 paikkakunnalla tapaamaan ihmisiä, kuuntelemaan heidän ajatuksiaan ja keskustelemaan ajankohtaisista tulevaisuuden kysymyksistä. Kansanedustajat vierailevat myös neljällä paikkakunnalla eduskuntaryhmän kesäkokouksen yhteydessä 19.–21.8.

– Kiertue on kyse ihmisten kohtaamisesta. Haluamme kuunnella ihmisten ajatuksia, kuulla, millaisiin arjen haasteisiin tarvitaan parempia ratkaisuja, ja keskustella siitä, miten voimme yhdessä rakentaa mahdollisimman hyvinvoivan Suomen. Parhaat keskustelut syntyvät siellä, missä ihmiset ovat – toreilla, kauppojen edustoilla tai kahvikupin ääressä, sanoo RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson.

Kiertueen aikana eduskuntaryhmä vierailee Vaasassa, Mustasaaressa, Uudessakaarlepyyssä, Kokkolassa, Pietarsaaressa, Maalahdessa, Närpiössä, Kristiinankaupungissa, Porissa, Paraisilla, Turussa, Kemiönsaarella, Tammisaaressa, Karjaalla, Inkoossa, Kirkkonummella ja Espoossa.

– Toivomme, että mahdollisimman moni tulee tapaamaan meitä. Halusitpa esittää kysymyksen, nostaa esiin paikallisen asian tai vain vaihtaa ajatuksia, olet lämpimästi tervetullut. Kuunteleminen ja keskusteleminen ovat tärkeä osa työtämme kansanedustajina, Andersson sanoo.

Osana kiertuetta RKP:n kansanedustajat vierailevat Helsingissä, Sipoossa, Porvoossa ja Loviisassa RKP:n eduskuntaryhmän Itä-Uudellamaalla pidettävän kesäkokouksen yhteydessä 19.–21.8.

 

Rannikkokiertueen aikataulu ja pysähdyspaikat:

Keskiviikko 19.8.

klo 9.45–10.30 Sipoo, Nikkilän S-market

Torstai 20.8. 

klo 9.00–9.45 Porvoon Kauppatori

klo 16.30–17.30 Lovisaviken skola

Perjantai 21.8. 

klo 13.35–13.55 Helsinki, Kolmen sepän aukio

Keskiviikko 26.8

klo 12.00–12.30 Vaasan tori

klo 13.00–13.30 Mustasaari, K-Market Koivulahti

klo 14.30–15.00 Uusikaarlepyy, Lillkungs Konditori

klo 16.00–16.30 Kokkola, Kauppatori

klo 18.15 Pietarsaari, Kävelykatu

Torstai 27.8

klo 9.00–9.30 Maalahti, Pappadagis

klo 10.30–11.00 Närpiön Leipomo

klo 12.30–13.00 Kristiinankaupunki, Jungman-ravintolan edusta

klo 14.30–15.00 Pori, Kauppakeskus Puuvilla

klo 17.30–18.00 Parainen, Vapaapalokuntatalo

klo 19.00 Turku, After Work ravintola Koulun terassilla

Perjantai 28.8

klo 9.30–10.00 Kemiönsaari, K-Supermarket Kompass

klo 11.00–11.30 Tammisaari, Raatihuoneentori

klo 13.00–13.30 Karjaa, K-Supermarket

klo 14.00–14.30 Inkoo, S-Marketin edusta

klo 15.00–15.30 Kirkkonummi, K-Citymarket

klo 16.00–17.00 Espoo, After Work Café Mellstenillä

Adlercreutz: Jokaiselle oppilaalle on annettava mahdollisuus onnistua

Tänä lukuvuonna useat suomalaisen koulun asemaa vahvistavat uudistukset muuttuvat todeksi. Hallituksen painopisteenä on ollut oppilaiden perustaitojen vahvistaminen, oppimisen tuen parantaminen ja hyvinvoinnin edistäminen koulussa.

Lue edellinen artikkeli