Äärimmäisyydet leimaavat tänään monin tavoin politiikkaa. Se näkyy sekä kyselytulosten viimeaikaisesta kehityksestä että poliittisen retoriikan muutoksista. Palkituiksi näyttäisivät usein tulevan mustavalkoisia arvoja tukevat äärilaitojen mielipiteet ja toiminta. Tiedämme kuitenkin, että todellisuus on paljon mutkikkaampi.
Uskon, että suomalainen politiikka tarvitsee huomattavasti enemmän kahta sanaa – sekä että. Sanapari ei tosin kuulosta erityisen mullistavalta, saati vaalivoittoon johtavalta tai vaaliteltoille houkuttelevalta.
Siitä huolimatta uskon, että sanapari ”sekä että” edustaa yhtä aikamme mullistavimmista ajatuksista, koska nykypolitiikassa yhä useammin on kyse valinnasta kahden ääripään välillä.
Joko kasvu tai ilmasto. Joko yrittäjyys tai hyvinvointi. Joko turvallisuus tai avoimuus. Joko vapaus tai vastuu.
Itse asiassa meidän ei kuitenkaan tarvitse valita. Todellisuus ei toimi siten. Tiedämmehän kaikesta huolimatta tarvitsevamme sekä kasvuyrityksiä että toimivaa hyvinvointia. Tarvitsemme sekä taloudellista kasvua että kestävää ilmastoa. Tarvitsemme sekä turvallisuutta että avoimuutta. Tarvitsemme sekä vapautta että vastuuta.
Se, että haluamme kaikkea tätä sekä että ei ole mitenkään naiivia. ”Joko tai” -vaihtoehto on sitä vastoin yksinkertainen. Se asettaa asiat vastakkain, luo selkeän ristiriidan ja toimii usein yksinkertaisena iskulauseena.
”Sekä että” edellyttää sitä vastoin aitoja ongelmaratkaisuja. Sekä että edellyttää kompromisseja, priorisointeja ja ajoittain myös kärsivällisyyttä. Uskon, että sekä että kuvaa selkeästi Ruotsalaisen kansanpuolueen tehtävää nyky-Suomessa. Meidän ei pidä kilpailla siitä, kuka kuulostaa vihaisimmalta, eikä meidän pidä pyrkiä päihittämään muita kuvauksilla siitä, miten huonolla tolalla asiat ovat. Emmekä missään tapauksessa saa keskittyä politiikassamme kertomaan, ketä tai keitä ihmisten pitäisi pelätä.
Meidän on puolustettava meille kaikille tärkeitä asioita: kaksikielisyyttä, opetusta, pohjoismaista hyvinvointimallia, yrittäjyyttä, avoimuutta ja ihmisten vapautta.
Meidän on siksi puhuttava enemmän tulevaisuudesta. Lisäksi meidän on opittava paremmin kertomaan siitä, mitä me oikeasti teemme. Politiikkamme näkyy ihmisten arjessa konkreettisesti, ei paperilla olevien lukujen muodossa.
Neljänkymmenen miljoonan euron talousarviomääräraha ei sano kovinkaan paljoa kotonaan keittiönpöydän ääressä istuvalle. Mutta, jos nuo 40 miljoonaa merkitsevät sitä, että suomalaiset yritykset voivat kehittää uutta tekniikkaa, perustaa työpaikkoja ja rakentaa muualla maailmassa himoittuja ratkaisuja, luvut alkavat merkitä jotakin.
Ihmiset voivat nähdä, minkälaisia tuloksia panostuksista syntyy. Tähän liittyy eräs toinenkin asia. Meidän on myös kohdattava ihmisiä, jotka ovat eri mieltä kuin me. Demokratia edellyttää katsekontaktia. Meidän on toisin sanoen voitava istua kasvokkain jotain muuta puoluetta äänestävän kanssa ja kysyttävä häneltä: Miten sinä näet tämän asian? Mikä on juuri sinulle tärkeää? Emme välttämättä tee tätä voidaksemme heti muuttaa heidän mielipiteitään, vaan ymmärtääksemme heitä.
Poliittisista vastustajista on helppoa rakentaa ivakuvia, ellei heitä tarvitse tavata. Se on huomattavasti vaikeampaa katseiden kohdatessa. Siksi RKP:n pitää toimia ovenavaajana. Meidän on opittava avaamaan ovemme muillekin kuin omillemme eli hänelle, joka ei ole koskaan ennen ollut poliittisesti aktiivinen. Hänelle, joka puhuu suomea. Hänelle, joka on muuttanut Suomeen. Hänelle, jonka suvussa ei ole ennestään yhtään poliitikkoa.
Eikä viestimme saa olla tervetuloa, kunhan ensin opit ajattelemaan, kuten me. Ei. Viestimme tulee olla: tule sellaisena kuin olet, täältä löytyy paikka sinulle. Siten rakennamme myös suurempaa RKP:tä, mutta ennen muuta rakennamme vahvempaa Suomea. Me emme todellakaan tarvitse lisää ihmisiä erilleen repivää politiikkaa. Tarvitsemme sitä vastoin politiikkaa, jonka avulla voimme pitää koossa useampia asioita samanaikaisesti. Meidän on rohjettava sanoa sekä että, kun muut sanovat joko tai.
Meidän on oltava ylpeitä siitä, mitä olemme rakentaneet. Emme saa unohtaa, mistä tulemme. Meidän on kyettävä näkemään ongelmat menettämättä uskoa tulevaisuuteen. Ehkä toivossa onkin oikeastaan kyse juuri siitä. Se ei tarkoita, että ajattelemme, että kaikki tulee järjestymään. Ei. Ajattelemme sen sijaan, että emme saa hyväksyä sitä, ettei näkemillemme haasteille voisi tehdä mitään. Suomi ei ole valmiiksi rakennettu. Tuskin myöskään RKP. Itse asiassa tämä on mielestäni toivoa herättävä ajatus. Meillä on edelleen mahdollisuus rakentaa jotakin vielä parempaa – yhdessä.
