Suoja syrjintää vastaan

Suomessa esiintyy edelleen luvattoman paljon syrjintää. Siksi hallituksen ehdotus yhdenvertaisuuslaiksi on tärkeä syrjinnän kitkemiseksi.

– Ehdotus ehkäisisi syrjintää ja antaisi syrjityille oikeussuojaa, sanoo Ruotsalaisen kansanpuolueen varapuheenjohtaja Päivi Storgård.

– EU-kommission tutkimukset osoittavat, että 16 % suomalaisista (yli 800 000 henkilöä vuosittain) kokevat syrjintää. Valitettavasti ihmisiä ei kohdella työmarkkinoilla tasavertaisesti ihonväristä, uskonnosta, vammaisuudesta, iästä tai seksuaalisesta suunatutumisesta riippumatta, toteaa Storgård. – RKP ja lakia valmistellut oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ovat tehneet paljon turvatakseen tarvittavat resurssit, jotta laki toimii myös käytännössä, sanoo Storgård.

– Nykyisen vähemmistövaltuutetun virka muuttuu yhdenvertaisuusvaltuutetuksi. Virka laajenee käsittämään kaiken syrjinnän, eikä vain etnistä syrjintää. Laajennettua toimialaa hoitamaan tullaan perustamaan viisi uutta virkaa.

– Lakiehdotus vahvistaa myös kieltoa sukupuoli-identiteettiä ja sukupuolen ilmaisua kohtaan kohdistuvaa syrjintää. On hyvä, että syrjintäsuoja tulee koskemaan myös eri sukupuolivähemmistöjä, kuten esimerkiksi transsukupuolisia henkilöitä, sanoo Storgård.

Sannfinnländarnas efterkrigstida samhällssyn

Sannfinländarnas lagmotion ett verklighetsfrånvänt försök att tackla jämställdhetsproblemen

Lue edellinen artikkeli