– muutoksia esitetään Lohjan, Porvoon ja Raaseporin sairaaloihin
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström kritisoi HUS:in virkajohtoa HUS:in palveluverkkoselvityksen laadinnassa. Tulevana maanantaina HUS:in hallitus käsittelee HUS:in sairaalaverkkoa. Valmistelussa ei tarkkoja yksityiskohtia vielä mainita, mutta muutoksia on luvassa ainakin Lohjan, Raaseporin ja Porvoon sairaaloiden osalta.
Wickström sanoo, että muutokset eivät ole lupaavia. Hän näkee, että rivienvälistä pystyy tulkitsemaan jo, että palveluita halutaan karsia etenkin Lohjalta, Raaseporista ja Porvoosta.
-Mielestäni on todella väärin, että HUS valmistelee nyt muutoksia sairaalaverkkoon Uudellamaalla ilman että kansallinen sairaalaverkkotyö on saatu valmiiksi ja poliittisesti hyväksyttyä. On todella väärin, että viranhaltijat viittaavat raporttiin ja linjauksiin, joita ei olla poliittisesti valtakunnallisesti hyväksytty, sanoo Wickström.
Wickström edellyttää, että HUS odottaa omissa päätöksissään sitä, että maan hallitus saa valtakunnallisen sairaalaverkon valmiiksi.
-Nyt HUS:issa pitäisi näitä suunnitelmia jarruttaa ja odottaa, että valtakunnallinen työ saadaan valmiiksi. Haluan, että valtakunnallisesti vielä katsotaan myös Uundemaan sairaalapalveluverkkoa. Lähipalveluita tarvitaan edelleen Raaseporissa, Lohjalla ja Porvoossa, sanoo Wickström.