Nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee vahvistaa

Valtioneuvosto on päättänyt Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta (VANUPO) vuosille 2024–2027. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist on erityisen tyytyväinen nuorten kuulemiseen ja osallistumiseen ohjelman valmisteluun.

– Jo valmistelun alkuvaiheessa opetus- ja kulttuuriministeriö kuuli yli 7 000 nuorta ja suurta määrää nuorisotyön ja nuorisopolitiikan toimijoita eri puolilta Suomea. Minulle on ollut tärkeää, että ohjelma heijastaa teemoja, joita nuoret ovat itse nostaneet tärkeiksi hyvinvoinnin edistämistyössä. Näitä ovat muun muassa syrjäytymisen torjunta ja nuorten mahdollisuudet vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillintään, Bergqvist sanoo.

Ohjelmassa hallitus määrittelee nuorisopoliittiset tavoitteensa ja toimenpiteet niiden saavuttamiseksi. Keskeisiä teemoja ovat nuoren hyvinvointi koulussa ja oppilaitoksessa, nuorten pääsy mieluisaan harrastukseen matalalla kynnyksellä, nuoren mielenterveyden tukeminen, nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen sekä nuorten turvallisuuden tunteen, yhdenvertaisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistuminen.

– Luvut yksinäisyyttä ja mielenterveysongelmia kokevien nuorten määrästä ovat huolestuttavia. Ohjelma nostaa esiin erilaisia matalan kynnyksen tukipalveluja ja ennalta ehkäisevää toimintaa. Meidän on parannettava varhaista puuttumista, ennen kuin ongelmat kasautuvat ja eskaloituvat. Tämä on yli ministeriörajojen tehtävä työ, jossa myös kunnilla, hyvinvointialueilla ja kolmannella sektorilla on tärkeä rooli, Bergqvist sanoo. 

– Nuoret ovat tulevaisuuden kansalaisia. Tarvitsemme toimenpiteitä, joilla vahvistetaan nuorten osallistumista päätöksentekoon ja vahvistetaan nuorten arjen turvallisuuden tunnetta. On kiinnitettävä huomiota muun muassa siihen, miten me sekä sosiaalisessa mediassa että sosiaalisissa tilanteissa kohtelemme ja kunnioitamme toisiamme taustastaan riippumatta, Bergqvist päättää. 

 

Sandra Bergqvist

Ruotsin ja suomen kielen osaamista on vahvistettava

Viime hallituskaudella RKP vaati selvityksen siitä, miten toisen kotimaisen kielen eli ruotsin tai suomen pakollisuuden poistaminen ylioppilastutkinnosta on vaikuttanut kielten osaamiseen. Selvitys luovutettiin tänään opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonille. 

Lue edellinen artikkeli

Ministeri Bergqvist haluaa nähdä lisää naisesikuvia urheilussa ja terveellisempiä ihanteita sosiaalisessa mediassa

Urheilu- ja nuorisoministeri, Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist osallistui lauantaina Turussa pidettyyn RKP naisjärjestön vuosikokoukseen. Bergqvist korosti puheessaan saavutettua edistystä tasa-arvon parantamisessa urheilussa, mutta korosti myös tarvetta jatkaa... Lue lisää »

Lue seuraava artikkeli