Ryhmäpuheenvuoron pititäjä 18.6 2025 edustaja Christoffer Ingo.
Arvoisa puhemies,
Turvallisuuspoliittinen ympäristömme ja se maailma, jossa liikumme, on tällä hetkellä varsin epämiellyttävä. Venäjän hyökkäyssota jatkuu, Gazan tilanne on enemmän kuin järkyttävä, ja nyt viimeisimpänä Israelin ja Iranin tilanne on kärjistynyt. Vain joitain maailman liian monista konflikteista mainitakseni.
Ensi viikolla on puolustusliitto Naton huippukokous. Tiedämme, että sen valmistelussa on päädytty ehdottamaan, että Natomaat korottaisivat puolustusmäärärahojaan nykyisestä 2 prosentista 3,5 prosenttiin niin sanottujen kovien puolustuspanostusten osalta. Lisäksi jäsenmaiden olisi käytettävä 1,5 prosenttia varsinaisen puolustusbudjetin ulkopuolisiin panostuksiin. Nämä panostukset ovat linjassa sekä puolustuspoliittisen selonteon että puolustuspolitiikan asiantuntijoiden esittämien tarvearvioiden kanssa. USA on myös jo kauan ennen presidentti Trumpia kertonut, että se ei aio kantaa päävastuuta Euroopan turvallisuudesta.
Euroopan on nyt otettava enemmän vastuuta. Suomen on osoitettava johtajuutta nyt, kun osa Etelä-Euroopan maista kyseenalaistaa sen, miksi niiden pitäisi käyttää jopa 5 prosenttia bruttokansantuotteestaan Euroopan turvallisuuteen. Siksi meidän on pysyttävä yhtenäisinä tilannekuvan, tarvittavien toimenpiteiden ja sen suhteen, miten toimimme paitsi EU:ssa ja Natossa, myös kansainvälisesti.
Tällä hallituskaudella kokonaisturvallisuuteen on tehty monia tärkeitä muutoksia. Monet näistä koskevat rajaturvallisuutta ja Rajavartiolaitoksen toimintaympäristöä. Myös reserviläisten yläikärajan nosto on tärkeä toimenpide. Lisäksi Suomella on pian yli miljoonan hengen reservi takaamassa sen, että meillä on mahdollisimman hyvä sotilaallinen suorituskyky. Sen lisäksi resursseja on osoitettu reserviläisten osaamisen ylläpitoon kertausharjoituksilla.
Asevelvollisuuden kehittäminen on tärkeää puolustustahdon kannalta. Ruotsalainen eduskuntaryhmä on erityisen tyytyväinen siihen, että mietinnössä ja selonteossa tuodaan esiin kutsuntojen laajentaminen koskemaan koko ikäluokkaa. Vaikka asevelvollisuutta ei vielä olekaan laajennettu koskemaan kaikkia, kutsuntoihin osallistuminen vahvistaa jo sinällään tasa-arvoa ja luo myös naisille entistä suoremman väylän asepalvelukseen. Tämä on erityisen tärkeää, koska ikäluokat pienenevät, ja vastaavasti myös asevelvollisten määrä vähenee. Samalla meidän on panostettava siihen, että asevelvollisuudesta saataisiin entistä mielekkäämpi, ja vähennettävä keskeyttämisten määrää kohdennetuin toimenpitein. Korkea puolustustahto parantaa myös väestön kriisinkestävyyttä.
Arvoisa puhemies,
uskottavaa puolustusta ja hyvää valmiutta ei rakenneta pelkästään sotilaallisin keinoin, vaan niiden tärkeitä kulmakiviä ovat yhteiskunnan kriisinkestävyys ja korkea valmius. Kriisinkestävyyden peruspilareita ovat sosiaali- ja terveydenhuolto, koulutus, yhdenvertaisuus, toimiva infrastruktuuri ja luotettava ruoantuotanto. Yhteiskunta on vahvempi kriiseissä ja konflikteissa silloin, kun ihmiset tuntevat yhteenkuuluvuutta, luottamusta ja turvallisuutta arjessaan. Siksi meidän on tarkasteltava kokonaisuutta. Suomen puolustamiseksi meidän on myös huolehdittava siitä, mikä meitä yhdistää.
Maamme puolustus ei ole pelkästään Suomen asia, vaan myös vakaa Eurooppa ja turvallisempi maailma takaavat osaltaan rauhaa maassamme. Jatkamme Ukrainan vahvaa tukemista puolustustarvikkeiden, humanitaarisen avun ja kehitysavun muodossa, ja on hienoa, että me täällä salissa olemme tässä asiassa niin yhtenäisiä. Suomen on myös jatkettava rauhantyötään Euroopan ulkopuolella, ja meidän on kannettava humanitaarinen vastuumme. On tärkeää, että Suomi jatkossakin toimii esimerkillisesti aktiivisena sääntöpohjaisen ja ihmisoikeuksia kunnioittavan kansainvälisen järjestelmän puolustajana.
Arvoisa puhemies,
Suomella on uskottava puolustus, suomalaisten kriisinkestävyys on vahva, meillä on korkea maanpuolustustahto sekä oikeanlaista osaamista ja teknologiaa. Me myös suhtaudumme rehellisesti ja realistisesti uhkakuvia koskeviin tilannearvioihin. Tältä pohjalta Suomi voi omalta osaltaan myötävaikuttaa Euroopan uskottavaan puolustukseen. Ruotsalainen eduskuntaryhmä on valmis varmistamaan tämän tavoitteen saavuttamisen tarkkaan harkitun ja hyvin suunnitellun politiikan avulla.
Suojellaan yhdessä meidän vapauttamme, turvallisuuttamme ja arvojamme Suomen, Euroopan ja tulevien sukupolvien takia.
Kiitos.