Wallin kysyy, tuleeko hallitus sovittamaan lainsäädännön siten, että se sallisi aktiivisen kuolinavun antamisen Suomessa.
Kansanedustaja Stefan Wallin on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen eutanasiasta. Wallin kysyy, tuleeko hallitus sovittamaan lainsäädännön siten, että se sallisi aktiivisen kuolinavun antamisen Suomessa. Hän kysyy myös, onko hallitus tietoinen vahvasta kansalaismielipiteestä eutanasian puolesta.
Kirjallisen kysymyksen on allekirjoittanut 24 kansanedustajaa kuudesta eri puolueesta. Heidän joukossaan on kuusi nykyistä tai entistä puolueen puheenjohtajaa, kahdeksan entistä ministeriä ja neljä istuvaa eduskuntaryhmän puheenjohtajaa.
– Kirjallisen kysymyksen päätarkoituksena on herättää laajaa yhteiskunnallista keskustelua aiheesta, joka pitkään on ollut tabu, mutta joka herättää paljon ajatuksia niiden ihmisten joukossa, jotka eri syistä johtuen ovat joutuneet tekemisiin elämän loppumiseen liittyvien arkojen kysymysten kanssa. On tärkeää, että voisimme vuonna 2016 käydä sivistynyttä keskustelua ilman, että niiden motiiveja leimataan jotka esittävät, että aktiivinen kuolinapu tulisi olla vaihtoehto sitä haluaville ja kriteerit täyttäville, Wallin sanoo.
Wallin toteaa, että Suomessa ei tällä hetkellä ole mahdollista, että henkilö, joka kärsii parantumattomasta ja väistämättä kuolemaan johtavasta sairaudesta tai kun henkilön sairaus joka tapauksessa aiheuttaa jatkuvaa ja sietämätöntä kärsimystä henkilön koko loppuelämän ajan, voisi omasta pyynnöstään saada aktiivista kuolinapua. Tällä tarkoitetaan tilanteita, joissa lääketieteellisten hoitojen avulla on tehty kaikki mahdollinen ja joissa omaa kuolinhetkeään odottavalle potilaalle ei elämästä ole jäljellä muuta kuin epäinhimillistä fyysistä kärsimystä, masennusta tai paniikkia.
– Potilaan näkökulmasta eutanasiassa on loppujen lopuksi kysymys ihmisen oikeudesta päättää omasta elämästään. Ei ole olemassa sellaista eettistä normia, joka poistaisi kuolevalta henkilöltä tämän subjektiivisen oikeuden. Yhdelläkään ulkopuolisella ei ole oikeutta pakottaa potilasta kärsimään, jos potilas itse omasta mielestään ansaitsee toisenlaisen, inhimillisen lopun. On myös päivänselvää, että eutanasiaa hakevalle potilaalle tulee tarjota mahdollisuus perehtyä tarjolla oleviin perinteisiin hoitomuotoihin, mukaan lukien saattohoito. On myös välttämätöntä, että palliatiivista hoitoa, mm tehokasta kivunlievitystä, on parannettava. Kun käydään keskustelua potilaan saamasta hoidosta elämän loppuvaiheessa, eutanasiaa ei kuitenkaan saa sekoittaa esimerkiksi saattohoidon tai palliatiivisen hoidon kanssa. Nämä eivät korvaa toisiaan. Keskeistä eutanasiassa on ihmisen vapaa ja vakaa oma ilmaisu halusta kuolla selvästi säänneltyjen ja valvottujen olosuhteiden vallitessa sen sijaan, että eläisi kipua lievittävän tai elämää ylläpitävän hoidon avulla vielä muutaman päivän, sanotaan kirjallisessa kysymyksessä.
Wallin muistuttaa, että Alankomaat ja Belgia laillistivat eutanasian vuonna 2002 ja Luxemburg vuonna 2009. Näissä maissa on selkeä ja vedenpitävä lainsäädäntö koskien niitä kriteerejä ja sitä prosessia, joka saa alkunsa potilaan nimenomaisesta omasta toiveesta, ja joka yhdessä lääketieteellisen asiantuntemuksen kanssa johtaa siihen, että potilaalle annetaan kuolinapua.
– Ainoastaan avustettu itsemurha ei Suomessa ole laitonta. Avustetusta itsemurhasta on kyse esimerkiksi silloin, kun joku ulkopuolinen hankkii henkilölle aseen tai valmisteen, jonka avulla henkilö itse päättää oman elämänsä. Täten on vaikeaa yhdenvertaisuusnäkökulmasta katsottuna perustella, miksi vain tietyt siihen kykenevät potilaat voivat päättää omat kärsimyksensä, kun taas toiset, yhtä toivottomassa ja kivuliaassa tilanteessa olevat potilaat eivät voi esimerkiksi fyysisestä toimintakyvyttömyydestä johtuen tehdä samaa. Osa parantumattomasti sairaista potilaista valitsee nyt itsemurhan, joka monestikin tapahtuu olosuhteissa, jotka jäävät traumaattisiksi jälkeen jääville omaisille, pelastus- ja hoitohenkilökunnalle ja niille ulkopuolisille, joista tahtomattaan tulee osallisia tai todistajia.
Wallin toteaa, että mielipiteet eutanasiaa kohtaan ovat muuttuneet viimevuosina Suomessa. Useissa mielipidemittauksissa, kuten juuri julkaistussa väitöskirjassa (Terkamo-Moisio 2016, Complexity of attitudes towards death and euthanasia) todetaan, että selkeä enemmistö Suomen kansasta hyväksyy eutanasian. Tutkimuksen mukaan 85,2 % hyväksyisi eutanasian osana maamme kansallista sairaanhoitojärjestelmää. Jopa 90 % kansasta on sitä mieltä, että eutanasia ei ole tuomittavaa ja 67 % on sitä mieltä, että eutanasian salliva lainsäädäntö olisi jopa hyödyllinen.
Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE on puolestaan jo vuonna 2012 todennut, että on olemassa tilanteita joissa eutanasiaa ei voida eettisiin näkökohtiin perustuen kieltää (ETENE 2012, Human Dignity, Hospice Care and Euthanasia, s. 8). Samassa julkaisussa todetaan myös, että eutanasiakysymystä tulee yhteiskunnan muuttuessa tarkastella aina uudelleen.
– Lääkärikunnan piirissä suhtautuminen eutanasiaan on edelleen kaksijakoinen. Lääkäriliiton, Lääkäriseura Duadecimin ja Hyvä kuolema-yhteisvastuuhankkeen tekemässä kyselyssä (www.duodecim.fi 6.10.2016) käy ilmi, että jopa 40 prosenttia vastanneista lääkäreistä kertoi joskus lievittäneensä potilaan kärsimystä tietoisena, että se saattaa lyhentää potilaan elämää. Heistä 87 prosenttia koki toimineensa aina oikein. Lääkäriliitto ja Duodecim haluavatkin nyt kannustaa jäseniään osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, joka on käynnistynyt kuolevien potilaiden hoidon parantamiseksi, sanoo Wallin.
Kirjallisen kysymyksensä päätteeksi Wallin toteaa, että Suomen kansalaismielipiteessä tapahtunut voimakas muutos on tärkeää panna merkille. Tämä kehitys herättää väkisinkin kysymyksen siitä, millä tavalla meidän yhteiskuntamme lainsäädäntö tulisi vastata siihen, jos parantumattomasti sairas ihminen kokee, että elämää ylläpitävä hoito on jopa nöyryyttävää verrattuna vaihtoehtoon, jossa ihminen omasta pyynnöstä saa kuolla kontrolloiduissa olosuhteissa. Passiiviseen eutanasiaan (hoito lopetetaan) ja käytännössä epätoivoisen potilaan itsemurhan hiljaiseen hyväksymiseen perustuva nykyjärjestelmämme sisältää vivahteita epäinhimillisyydestä, syrjinnästä ja hurskastelusta.
