Wallinista ryhmäpuheenjohtaja

Kansanedustaja Stefan Wallin valittiin Ruotsalaisen eduskuntaryhmän uudeksi puheenjohtajaksi. Hän seuraa tehtävässä Anna-Maja Henrikssonia, joka sunnuntaina valittiin Rkp:n puheenjohtajaksi.

Ryhmän ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Mikaela Nylander ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Ahvenanmaan kansanedustaja Mats Löfström.

Wallin odottaa mielenkiinnolla ryhmäpuheenjohtajan tehtävää.

– Ruotsalaisen eduskuntaryhmän johtaminen nyt kun Rkp on oppositiossa on haastavaa, mutta myös erittäin jännittävää. Meidän tulee tuoda esiin omia vahvuuksiamme ja vaihtoehtojamme rakentavan kriittisessä hengessä.

Wallin kuuluu kymmenpäisen eduskuntaryhmän kokeneimpiin voimiin. Hän toimi puolueen puheenjohtajana kuuden vuoden ajan. Sinä aikana hän oli kulttuuri- ja urheiluministeri (2007-2011) ja puolustusministeri (2011-2012). Tällä hetkellä hän on eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen.

– Puolueen puheenjohtajana ja ministerinä toimimieni vuosien jälkeen olen sekä valmis että kunnioitettu saadessani johtaa eduskuntaryhmää. Eduskunnan tulee nyt ja jatkossa olla tärkein paikka poliittiselle keskustelulle, myös ennakkoluulottomalle debatille.

Stefan Wallin on 49-vuotias ja asuu Turussa.

Blomqvist: Perhe on avain onnistuneeseen kotoutumiseen

Kansanedustaja Thomas Blomqvist ei hyväksy perheenyhdistämisen tiukentamista koskevaa hallituksen esitystä.

Lue edellinen artikkeli

Maatalous tarvitsee oman ministerin

Mikäli hallitus ministerikierrätyksensä yhteydessä aikoo kasvattaa ministerien määrää, on syytä tarkastella maatalousministerin roolia.

Lue seuraava artikkeli