Henriksson: Asekauppa Saudi-Arabian kanssa on lopetettava välittömästi

– Suomen asevienti Saudi-Arabiaan on lopetettava samantien, sanoo RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson.

Tilanne on ollut kestämätön pitkään. Saudi-Arabian toiminta Jemenissä, jossa siviilejä tapetaan ja miljoonia ihmisiä ovat paossa, on erittäin vakava, Henriksson sanoo. Vuodesta 2015 lähtien tilanne on jatkuvasti pahentunut.

 

–  Jamal Khashoggin julma murha osoittaa jälleen kerran, että Saudi-Arabian toiminta on ala-arvoista ihmisoikeuksia liittyen. Tämä vaatii toimenpiteitä ei vaan Suomen puolelta- vaan koko kansainvälinen yhteisö pitää reagoida.

 

 

– Nyt hallituksen on tehtävä selväksi, että Suomi ei hyväksy nykytilannetta. Myös EU:n on osallistuttava aktiivisesti tähän asiaan, ja Suomen on toimittava voimakkaasti jotta näin tapahtuu, Henriksson sanoo.

Wallin: Työ muuttuu, mutta työllisyysaste ei saa laskea

Meidän on uudistettava työelämää eikä meillä ole varaa epäonnistua paikallisen sopimisen lisäämisessä. Työmarkkinoilla tällä hetkellä vallitseva epäluottamus näyttää tulevan Suomelle kalliiksi.

Lue edellinen artikkeli

Tiukkoja toimia muoviroskan vähentämiseksi

Euroopan parlamentti on hyväksynyt lainsäädäntötoimia muoviroskan määrän vähentämiseksi Euroopan merissä.

Lue seuraava artikkeli