Rehn-Kivi iloitsee hoitoon kohdistuvista panostuksista

Hallitus on tänään esitellyt uuden hallitusohjelman. Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi iloitsee siitä, että monet niistä asioista, joiden puolesta hän puhui eduskuntavaalikampanjassaan näyttävät nyt saavan tuulta purjeisiin. Tilanne sosiaali- ja terveydenhuollossa parantuu merkittävästi. Panostuksia ollaan esittämässä ennaltaehkäisevään työhön, lasten neuvolapalveluihin sekä senioreiden neuvolapalvelukokeiluun. Määrärahaa ollaan lisäämässä myös rokotus- ja seulontaohjelmiin. Muun muassa HPV-rokotetta esitetään tarjottavaksi myös pojille.

– Olen erityisen iloinen siitä, että me jatkossa vakaammalla pohjalla pystymme turvaamaan hoitopalvelut myös käytännössä ruotsinkielellä. Tässä Vaasan keskussairaalaan saama laaja ympärivuorokautinen päivystys on suuri saavutus. Lisäksi aloitetaan selvitys erityisratkaisusta hoidon järjestämiseksi Uudellamaalla, mikä on ratkaisevan tärkeää sen varmistamiseksi, että maan väestöllisesti suurimman maakunnan asukkaille taataan tasa-arvoinen hoito, Rehn-Kivi sanoo.

Panostuksia tehdään myös terveyskeskusten jonojen lyhentämiseen lisäämällä lääkäreiden määrää ja korottamalla hoitajamitoitusta vanhuspalveluissa ja palveluasumisessa. Rehn-Kivi on tehnyt töitä näiden asioiden eteen jo pidemmän aikaa.

Useat mainituista toimista vaativat tarkan valmistelun ja suunnittelun, minkä vuoksi niitä ei heti voida toteuttaa, mutta kauden loppuun mennessä kaiken pitäisi toivon mukaan olla valmista, Rehn-Kivi sanoo.

Torvalds kiitollinen: ALDEn tulee toimia sillanrakentajana

Europarlamentaarikko Nils Torvalds (RKP/ALDE) uusi paikkansa Euroopan parlamentissa, eilen 26.5. käydyissä EU-vaaleissa. Torvaldsin henkilökohtainen äänisaalis oli 46 448 ääntä, ja näin ollen Torvalds paransi tulostaan viime vaaleista.

Lue edellinen artikkeli

Bergqvist haluaa jatkaa RKP:n varapuheenjohtajana

Ruotsalaisen kansanpuolueen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Sandra Bergqvist asettuu ehdolle uudelleenvalintaa varten kesäkuun puoluekokouksessa. Bergqvist on toiminut RKP:n varapuheenjohtajana vuodesta 2017.

Lue seuraava artikkeli