Rehn-Kivi välikysymysdebatissa: Sote-uudistus on saatava maaliin

Eduskunnassa on tänään käyty välikysymyskeskustelu sote-uudistuksesta. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossa kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (RKP) puolusti ehdotusta sote-uudistukselle ja painotti, että nyt ehdotettu malli on huomattavasti paljon parempi kuin aiemmin ehdotetut mallit.

– Ei ole mikään salaisuus, että rahoituskysymys on ollut vaikea RKP:lle. Rahoituspohja on nyt kuitenkin puolueemme ansiosta monipuolisempi, huomioon otetaan paremmin kasvavien alueiden haasteet, kaksikielisyys, saamelaisuus ja saariston asema, Rehn-Kivi sanoo.

Nyt ehdotetussa mallissa leikkauksille on maksimikatto, niin kuntatasolla kuin hyvinvointialueella, ja kuntia kompensoidaan menetyksistä. Kaikkia Suomen asukkaita ja Suomen taloutta ajatellen uudistus on välttämätön.

– Lähes kaikki kansainväliset luottoluokittajat pitävät rakenneuudistuksia välttämättöminä, jotta Suomen luottoluokitus säilyisi nykyisellään. Kehotus saada uudistus valmiiksi on myös lähes kaikissa talouspolitiikkaan liittyvissä suosituksissa. Esimerkiksi komissiolta ja Euroopan neuvostolta tulevissa suosituksissa sote on säännöllisesti mukana, Rehn-Kivi sanoo.

Eva Biaudet jatkaa RKP:n puoluevaltuuston puheenjohtajana

Suomen ruotsalainen kansanpuolue valitsi puoluekokouksessaan 30.5 uuden puoluevaltuuston.

Lue edellinen artikkeli

Bergqvist: On tärkeää kehittää merivartioston läsnäoloa saaristossa!

Tiistaina Åbo Underrättelser julkaisi artikkelin Hiittisten merivartiostoaseman olevan sulkemisuhan alla. Uutinen huolestuttaa kansanedustajaa Sandra Bergqvistiä, joka korostaa viranomaisten läsnäolon tärkeyttä saaristossa.

Lue seuraava artikkeli