Henriksson grillasi Tiktokia vaalivaikuttamisesta: ”Meillä on oltava takeet siitä, että demokratiaamme ylläpidetään”

RKP:n europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson osallistui tiistaina sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan (IMCO) järjestämään Tiktokin edustajien kuulemiseen. Kuuleminen järjestettiin Euroopan parlamentissa Romanian presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen (24.11.) jälkeen, kun tutkijat, sääntelytahot ja kansalaisjärjestöt olivat syyttäneet Tiktokia siitä, ettei se ollut ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin vaaliprosessin turvaamiseksi EU:n lainsäädännön mukaisesti. Romanian viranomaiset ovat nyt pyytäneet komissiota tutkimaan, onko alusta rikkonut EU:n digipalvelusäädöstä (DSA).

– Romanian viranomaisten huoli Tiktokin roolista Romanian presidentinvaalien aikana on otettava erittäin vakavasti. Vapaat ja oikeudenmukaiset vaalit ovat demokraattisen järjestelmän perusta. Kaikkia ehdokkaita on kohdeltava tasapuolisesti, ja meidän on voitava olla varmoja siitä, ettei ulkopuolisia toimijoita päästetä vaikuttamaan vaaliprosesseihin, Henriksson sanoo ja vaatii nyt Tiktokilta läpinäkyvyyttä.

EU:n lainsäädännön mukaan suurilla sosiaalisen median alustoilla, kuten Tiktokilla, on velvollisuus tunnistaa ja torjua järjestelmäriskejä, jotka liittyvät vaaliprosesseihin. Romanian vaalien yhteydessä on nyt esitetty epäilyksiä siitä, että Tiktokin algoritmit, valeprofiilit ja maksetut vaikuttajat olisivat antaneet vaalien voittajaehdokkaalle kohtuuttoman paljon näkyvyyttä muihin ehdokkaisiin verrattuna. Lisäksi Romanian viranomaiset ovat syyttäneet Tiktokia siitä, ettei se ole reagoinut, kun viranomaiset ovat olleet yhteydessä alustaan.

Henriksson peräänkuulutti Tiktokilta konkreettisia esimerkkejä siitä, miten he hoitavat riskienhallintansa noudattaakseen EU:n lainsäädäntöä ja kysyi, aikovatko he ryhtyä lisätoimenpiteisiin tulevaisuudessa. Henriksson ei ollut tyytyväinen Tiktokin vastauksiin ja kehotti komissiota tutkimaan asiaa.

– Joitakin vastauksia annettiin, mutta mielestäni ne eivät olleet riittäviä. On äärimmäisen tärkeää, että meillä on riittävät turvatakuut demokratian ylläpitämiseksi ja sen varmistamiseksi, etteivät ulkopuoliset voimat pääse manipuloimaan vaaleja. Säännöt ovat tehty noudatettaviksi. Erityisen suuri vastuu on suurilla sosiaalisen median alustoilla, kuten Tiktokilla. Nyt on tärkeää, että komissio tutkii asian perusteellisesti, Henriksson päättää.

Ollikainen: Tärkeä päätös oppimisen tuesta

Eduskunnan sivistysvaliokunta hyväksyi tänään yksimielisesti mietintönsä hallituksen esityksestä laiksi oppimisen tuesta. Kyseessä on suurin panostus koulutukseen tällä hallituskaudella. Kansanedustaja Mikko Ollikainen on tyytyväinen, että esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Lue edellinen artikkeli

RKP ja Kokoomus solmivat vaaliliiton Vantaa-Keravan hyvinvointialueella – RKP menee vaaleihin vahvoilla ehdokkailla

Uudenmaan RKP ja Kokoomus perustavat vaaliliiton Vantaa-Keravan aluevaaleihin 13.4.2025. Kyseessä on niin sanottu tekninen vaaliliitto, jossa RKP asettaa ehdolle 8 ehdokasta. Täydellä listalla on 86 ehdokasta.

Lue seuraava artikkeli