Bergqvist: Jengirikollisuus on vakava ongelma ja edellyttää erilaisia toimenpiteitä

Eduskunta käsitteli tänään välikysymystä koskien nuoriso- ja katujengirikollisuuden torjumista maahanmuutto- ja kriminaalipoliittisin keinoin. Kansanedustaja Sandra Bergqvist korosti ryhmäpuheenvuorossaan ennaltaehkäisyn ja kotouttamisen onnistumisen tärkeyttä.

– Tutkimusten mukaan rikollisuuden taustatekijät liittyvät heikkoon yhteiskunnalliseen asemaan ja erilaisiin syrjäytymisen muotoihin. Välikysymyksessä oppositio kohdistaa syyttävän sormensa maahanmuuttoon, mutta jättää huomiotta syrjäytymisen vaikutukset, Bergqvist sanoo. 

Ruotsalainen eduskuntaryhmä ja RKP ovat sitä mieltä, että ehkäisevä työ on kaiken A ja O, varsinkin kun on kyse lapsista.

– Jengirikollisuus on oire siitä, että nykypäivän lapset ja nuoret voivat huonosti ja siitä, että kotouttaminen ei toimi. Näemme, että perheisiin, lapsiin, nuoriin ja kouluun panostaminen on turvallisuuden luomisessa keskeistä. Kun vanhemmat voivat hyvin, myös lapset voivat hyvin, Bergqvist sanoo.

Jengirikollisuus on ongelma, johon tulee suhtautua hyvin vakavasti, mutta se on edelleen pieni osa Suomessa tapahtuvasta rikollisuudesta.

– Emmekä saa antaa sen osuuden kasvaa, vaan meidän on puututtava ongelmaan. Meidän on myös seurattava tarkasti pohjoismaisissa naapurimaissamme käytävää kriminaalipoliittista keskustelua. Jengirikollisuus on monitahoinen ongelma, johon ei ole yksiselitteistä ​​ratkaisua. Jotta voimme parantaa tilannetta panostamalla lapsiin ja nuoriin, parempaan kotouttamiseen ja suomalaisten luottamusta nauttivaan oikeusjärjestelmään, meidän on myös päivitettävä lainsäädäntöämme, Bergqvist päättää.

Ruotsalaisen kansanpuolueen Yhteispiiri on nimennyt uusia eduskuntavaaliehdokkaita

Ruotsalaisen kansanpuolueen Yhteispiiri on nimennyt lisää ehdokkaita 2. huhtikuuta 2023 järjestettäviin eduskuntavaaleihin. Joulukuun 15 päivä nimitettiin Veronica Helanen ja Tanja Nyman Oulun vaalipiiristä ja Sara Ikävalko Hämeen vaalipiristä.

Lue edellinen artikkeli

Uudenmaan RKP asetti uusia eduskuntavaaliehdokkaita

Suomen ruotsalainen kansanpuolueen Uudenmaan piirihallitus asetti uusia ehdokkaita ehdolle tuleviin eduskuntavaaleihin 2.4.2023. Henrik Dettmann(sitoutumaton) Kauniaisista ja Mathew Mailaparampil Espoosta asetettiin ehdokkaiksi 19.12. Aikaisemmin syksyllä piirihallitus on asettanut eduskuntavaaliehdokkaaksi Eva-Lena Gästrin Espoosta.

Lue seuraava artikkeli