Suomen valttikortti uhkaa jäädä menneisyyteen

RKP haluaa, että Suomessa on maailman parhaat koulut. Eduskuntavaaliehdokas Frans Villanen huomauttaa, että olemme monta vuotta iloisesti ylpeilleet meidä koulutusjärjestelmästä, mutta viime aikoina oppimistuloksissa on ollut negatiivinen trendi. Villasen mielestä on korkea aika kääntää tätä trendiä.

– Jotta voimme palauttaa asemamme aivan huipulla, tarvitsemme useita toimenpiteitä: meidän on tarkistettava opettajien työtaakkaa ja arvioitava tehtyjä uudistuksia. Jos toivottuja tuloksia ei ole saavutettu, meidän on mietittävä uudelleen. Uudistukset eivät välttämättä ole huonoja, mutta niitä on seurattava, Villanen sanoo.

– Haluan tehdä työtä sellaisen Suomen puolesta, jossa opettajilla on enemmän aikaa keskittyä ydintehtäväänsä sen sijaan, että he jumiutuvat suunnitelmiin ja paperitöihin. Lisääntynyt tuen tarve vaatii myös enemmän resursseja. Koulut tarvitsevat lisää käsiä. Myös erityisopettajia tarvitaan lisää. Lisäksi meidän on turvattava pätevien opettajien saanti tulevaisuudessa. Opettajarekisterin käyttöönotto voisi auttaa meitä matkallamme.

Laskevien oppimistulosten lisäksi Villanen haluaa nostaa esiin myös suomalaisten liikkumattomuutta, johon on puututtava. Hänen mukaansa neljäkymmentä prosenttia nykypäivän lapsista on huonokuntoisia, minkä vuoksi WHO kuvaa liikkumattomuutta alkavana kansansairautena.

– Meidän on luotava terve asenne liikuntaan jo nuoresta iästä lähtien. Yksi tapa tehdä tämä on taata lapsille ilmaiset harrastusmahdollisuudet. Meidän tulisi myös miettiä, miten voimme ottaa käyttöön enemmän liikuntaa kouluihin toimivalla tavalla. Lisäksi kannatan valtion investointituen lisäämistä esimerkiksi liikuntapaikkoihin, joka on tällä hetkellä 30 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä tuki auttaa kuntia luomaan lisää liikuntamahdollisuuksia, mikä puolestaan houkuttelee nuoria pois olohuoneen sohvalta raittiiseen ilmaan. Vaasan skeittipuisto on tästä erinomainen esimerkki, Villanen sanoo.

– Eduskunnassa minua motivoi työskennellä koulun puolesta, jossa opettajat kokevat tekevänsä tarpeeksi, oppilaat saavat tarvitsemaansa tukea ja monipuolisia liikuntamahdollisuuksia edistetään. Poistaisin ensikertalaiskiintiöt ja ottaisin käyttöön opintolainaan korkokattoa. Yliopisto-opiskelijoiden tulorajoja on viime vuosina nostettu pitkän työn jälkeen, mutta minä en näe estettä niiden nostamiselle edelleen. Työssäkäynnissä ei ole mitään väärää.

Rehn-Kivi: Nyt voimme hävittää papilloomaviruksen aiheuttamat syövät kokonaan!

Lauantaina 4. maaliskuuta vietetään kansainvälistä HPV eli papilloomavirus -tietoisuuspäivää. Papilloomavirus aiheuttaa sekä kohdunkaulan että kaulan alueen syöpiä ja hankalia kondyloomia. Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen ja eduskunnan rokoteryhmän puheenjohtaja Veronica Rehn-Kivi (RKP) vaatii kirjallisessa kysymyksessä tehokkaampia toimia papilloomaviruksen hävittämiseksi kokonaan Suomesta.

Lue edellinen artikkeli

Adlercreutz: Kynnystä yrittäjyyteen on madallettava

Työelämä on murroksessa eikä siltä voi sulkea silmänsä. Tarvitsemme yhdistelmävakuutuksen, joka kattaa sekä yrittäjän että palkansaajan, sanoo kansanedustaja Anders Adlercreutz.

Lue seuraava artikkeli