Adlercreutz: Hallituksen investointiohjelma on tervetullut

Hallitus esitteli tiistaina vuoden 2020 talousarvioehdotuksensa. Samalla hallitus esitti ohjelman investointiasteen nostamiseksi ja suomalaisten yritysten investointihalujen vauhdittamiseksi.

– Vahvistamme Suomen kilapilukykyä tekemällä suuria ja välttämättömiä panostuksia tutkimukseen ja koulutukseen. Lisäämällä varoja teiden kunnossapitoon kuromme umpeen korjausvelkaa ja rautateihin tehtävät panostukset auttavat ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Haluamme myös helpottaa ulkomaisen työvoiman palkkausta suomalaisiin yrityksiin tarjoamalla ulkomaisille opiskelijolle mahdollisuuden pidentää oleskelupiaan kahdella vuodella. Tämä on erittäin tervetullut uutinen yrityksillemme, sanoo Ruotsalaisen eduskuntarryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz.

– Investointiaste on Suomessa matala ja, kun tähän lisätään Saksan teollisen tuotannon lasku ja Brexitin luoma epävarmuus, on edessämme taloudellisesti epävarmoja aikoja. Nyt olisi tärkeää, että yritykset uskaltavat investoida tulevaisuuteen. Tuottavuutta mullistavat muutokset, kuin robotisointi, automatisointi ja keinoälyn soveltaminen vaativat kuitenkin yrityksiltä merkittäviä investointeja. On korkea aika saada käyntiin yrityksien investointihalut, koska investointien myötä syntyy myös uusia työpaikkoja, sanoo Adlercreutz.

–  Haluamme jouduttaa tärkeitä investointipäätöksiä poistokäytäntöjä kehittämällä niin, että annamme yrityksille mahdollisuuden neljän vuoden ajan tehdä kaksinkertaisia poistoja. Tämä on erittäin tervetullut muutos, sanoo Adlercreutz.

Johanna Mantere on Eva Biaudet´n uusi eduskunta-avustaja

VTM Johanna Mantere on aloittanut kansanedustaja Eva Biaudet´n avustajana 2. syyskuuta. Mantere on aiemmin m.m. toiminut Assistant Office Managerina Alankomaiden suurlähetystössä Suomessa, korvauskäsittelijänä Aktia Henkivakuutuksessa sekä harjoittelijana Suomen pysyvässä edustustossa YK:ssa Genevessä.

Lue edellinen artikkeli

Rehn-Kivi: Valtion budjettiin selkeitä panostuksia heikoimmassa asemassa oleville

Hallituksen budjettiriihessä 17. syyskuuta sovittiin hallituksen talousarvioesityksestä vuodelle 2020. Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (Rkp) iloitsee merkittävistä panostuksista heikoimmassa asemassa olevien tilanteeseen.

Lue seuraava artikkeli