Adlercreutz iloitsee perhevapaamallista: Tarvitsemme myös asennemuutoksen

Tänään esiteltiin hallituksen malli tulevasta perhevapaauudistuksesta. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz iloitsee siitä, että uudistus etenee ja että malli mahdollistaa perhevapaiden tasaisemman jaon vanhempien kesken.

– Malli ilmaisee selvästi sen, että perhevapaat tulee jakaa – ja että ne tulee jakaa tasan. Tämän toteutuminen on nyt jokaisen omalla vastuulla. Se vaatii asennemuutoksen, Adlercreutz sanoo.

Tasa-arvoinen työelämä edellyttää sitä, että vanhemmat jakavat perhevapaat huomattavasti nykyistä enemmän, Adlercreutz painottaa.

– Ainoastaan vapaita jakamalla voimme muuttaa totuttuja kaavoja – eli odotusarvoa siitä, että äiti jää kotiin. Sekä vanhemmille että työnantajille lähtökohtana tulee olla se, että molemmat vanhemmat käyttävät osuutensa. Tämä malli ohjaa meidät nyt oikeaan suuntaan kohti tasa-arvoisempaa perhe- ja työelämää.

 

Loviisan RKP nimesi 12 kuntavaaliehdokasta

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen kunnallisjärjestö Loviisassa nimesi 12 kuntavaaliehdokasta lisää keväällä järjestettäviin kuntavaaleihin. Ensimmäisellä kierroksella nimettiin 11 ehdokasta, joten puolueella on nyt yhteensä 23 ehdokasta.

Lue edellinen artikkeli

Thomas Blomqvist: Perhevapaauudistus on tärkeä askel kohti tasa-arvoista vanhemmuutta

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist pitää perhevapaauudistuksen etenemistä positiivisena asiana. Hallituksen esitys uudistukseksi esiteltiin tänään.

Lue seuraava artikkeli