Adlercreutz isännöi ministerikokousta Helsingissä: Tasa-arvo ja työrauha koulussa keskiössä

Tiistaina 6. toukokuuta Pohjoismaiden opetusministerit kokoontuivat Helsingissä osana Suomen puheenjohtajuutta Pohjoismaiden ministerineuvostossa. Kokouksessa käsiteltiin koulutusta ja tutkimusta, ja kokouksen isäntänä toimi RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz.

– Olen iloinen, että sain toivottaa kollegani eri puolilta Pohjoismaita tervetulleeksi Suomeen ja että meillä oli tilaisuus keskustella ajankohtaisista koulutusalan kysymyksistä. Pohjoismaissa koulutus on monella tapaa korkeatasoista, mutta yhteisiä haasteitakin löytyy. Siksi on niin arvokasta, että voimme kokoontua ja oppia toisiltamme, Adlercreutz sanoo.

Kokouksessa keskusteltiin erityisesti sukupuolten välisistä eroista oppimistuloksissa, mutta myös koulujen välisistä eroista liittyen oppimistuloksiin. Tytöt pärjäävät koulussa yleensä paremmin, mutta raportit osoittavat myös heidän voivan huonommin. Sosioekonominen tausta vaikuttaa yhä enemmän oppilaiden mahdollisuuksiin menestyä.

– Koulutuksen on oltava yhdenvertaista eikä asuinpaikkakunnalla, sukupuolella tai kodin resursseilla saa olla tähän vaikutusta. Huolestuttava trendi, jossa oppimistulokset riippuvat sosioekonomisesta asemasta, on saatava pysäytettyä, Adlercreutz sanoo.

Ministerit ilmaisivat myös huolensa koulun työrauhan puutteesta ja lisääntyneistä poissaoloista. Parempi viranomaisyhteistyö, opettajien valtuuksien lisääminen ja mobiililaitteiden käyttörajoitukset luokassa ovat esimerkkejä keinoista ja toimenpiteistä, joilla voidaan lisätä läsnäoloa koulussa ja luoda turvallisempia luokkaympäristöjä.

– Levottomat luokkahuoneet ovat yksi suurimmista ongelmista kouluissa. Mobiililaitteiden käyttö vaikuttaa sekä luokan työrauhaan että kiusaamiseen, sillä kiusaaminen tapahtuu usein verkossa. Useat pohjoismaat ovat jo ottaneet käyttöön rajoituksia, ja olen iloinen siitä, että eduskunta äskettäin hyväksyi esitykseni rajoittaa matkapuhelinten käyttöä suomalaisissa kouluissa tulevasta syksystä alkaen, Adlercreutz sanoo.

Otto Andersson jää vanhempainvapaalle eduskuntatyöstä

RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Otto Andersson jää vanhempainvapaalle eduskuntatyöstä elokuun lopussa pidettävään eduskuntaryhmän kesäkokoukseen saakka.

Lue edellinen artikkeli