RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz on tänään esitellyt eduskunnalle lakiesityksen niin sanotusta osaamistakuusta. Tavoitteena on varmistaa, että jokainen oppilas saa riittävät tiedot ja taidot siirtyäkseen opinnoissaan eteenpäin ja että arviointi on oikeudenmukaista ja yhdenmukaista.
– Kiitettävien arvosanojen osuus on kasvanut voimakkaasti viime vuosina, vaikka oppimistulokset samalla ovat heikentyneet. Tämä osoittaa, että arviointikriteerejä on selkeytettävä ja yhtenäistettävä, Adlercreutz sanoo.
– Tiedämme myös, että sama suoritus voi johtaa eri arvosanoihin eri kouluissa. Tällä hetkellä samat tiedot voivat tarkoittaa arvosanaa 7 yhdessä koulussa ja 9 toisessa. Tämä ei ole hyväksyttävää. Oppilaiden on voitava luottaa siihen, että heitä arvioidaan samojen periaatteiden mukaan koko maassa, Adlercreutz jatkaa.
Osaamistakuu on viimeinen osa laajempaa uudistuskokonaisuutta, jonka tavoitteena on vahvistaa oppimista. Keskeinen osa uudistusta on antaa opettajille selkeämmät suuntaviivat siitä, mitä oppilaiden odotetaan osaavan kussakin vuosiluokassa. Tämä edellyttää myös opetussuunnitelman tarkastelua.
Uudistus tarkoittaa myös sitä, että hyväksytyn ja hylätyn raja selkeytyy. Jos oppilas ei saavuta hyväksyttyä tasoa jossakin oppiaineessa, se voi johtaa siihen, että oppilas joutuisi jäämään luokalle.
– Uudistuksen tavoitteena ei ole, että yhä useampi oppilas joutuisi jäämään luokalle. Uudistuksen tavoitteena on, että jokainen oppilas saavuttaa riittävän osaamisen jotta pärjäisi seuraavalla luokalla. Osaamistakuu on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa olemme samalla vahvistaneet oppimisen tukea, jotta jokainen oppilas saa oikea-aikaista apua ja tukea oppimiseen, Adlercreutz sanoo.