Adlercreutz: Progressiivinen kuntavero väärä suunta

– Voisimme lopettaa keskustelun progressiivisesta kunnallisverosta tähän, sanoo Anders Adlercreutz.

Vaikka vaalit ovatkin ovella, niin täytyy pitää katse tulevaisuudessa. Maamme tarvitsee ennustettavuutta ja kilpailukykyä. Tämä koskee myös veropolitiikkaa, RKP:n ryhmäjohtaja huomauttaa. 

Ylen vaalikeskustelussa Sanna Marin nosti keskusteluun ajatuksen progressiivisesta kunnallisverosta. Kunnallisvero ei ole progressiivinen, vaikka se jo tänään tiettyjen vähennysten kautta käytännössä vaikuttaa eri tavalla eri tuloluokissa. 

– Verotuksen progressio on jo tänään jyrkempi Suomessa kuin pohjoismaisissa naapurimaissamme. Tavallisen palkansaajan palkkaan kohdistuva marginaalivero on meillä selvästi korkeampi kuin Ruotsissa, sanoo Adlercreutz. 

– Kunnallisveron progressio lisäisi vielä entisestään verotuksen kokonaisprogressiota. Sen sijaan, että poistaisimme kannustinloukkuja, loisimme niitä lisää. Se on täysin väärä suunta.

 Hän huomauttaa, että kaiken lisäksi tällainen verotuksen muutos iskisi kovalla kädellä niihin kuntiin, joissa veropohja on heikko. Tätä joutuisimme sen jälkeen kompensoimaan valtionosuuksien kautta.

– Kunnallisen talouden ennustettavuus kärsisi, valtion vaikutusvalta kuntatalouteen kasvaisi ja samalla kiihdyttäisimme aivovuotoa ja heikentäisimme työnteon kannustimia. Se ei todellakaan ole voittava konsepti näissä epävarmoissa ajoissa, sanoo Adlercreutz.

Yhdessä kohti kaikkien aikojen kuntavaaleja!


Kuntavaalit ovat äärimmäisen tärkeät vaalit. Niissä on kyse siitä, miten sinun ja minun kuntaani kehitetään ja johdetaan seuraavan neljän vuoden ajan. Niissä on kyse oman lähiyhteiskunnan rakentamisesta. Niissä on kyse toimivasta arjesta niin sinulle kuin minullekin.

Lue edellinen artikkeli

Biaudet haluaa jatkaa RKP:n puoluevaltuuston puheenjohtajana


Kansanedustaja Eva Biaudet asettuu ehdolle jatkokaudelle RKP:n puoluevaltuuston puheenjohtajaksi puoluevaltuuston kokouksessa 30.5.

Lue seuraava artikkeli