Anna-Maja Henriksson: Porvoon ja Raaseporin sairaaloiden pitää antaa kehittyä, ei ajaa alas

Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson on erittäin huolestunut sairaalatoiminnan keskittämisestä Uudellamaalla.

Henrikssonin mielestä sekä Itä-Uusimaa että Länsi-Uusimaa tarvitsevat sairaalat, joissa tarjotaan sairaanhoitoa laajasti.

– Porvoon ja Raaseporin sairaaloiden pitää antaa kehittyä, ei ajaa alas. Sekä itäuusimaalaiset että länsiuusimaalaiset ansaitsevat sairaalan, joka tarjoaa sairaanhoitoa laajasti. Siksi olen erittäin huolestunut Uudellamaalla nyt nähtävästä kehityksestä. Tuorein esimerkki on HUS:n virkamiesjohdon päätös siirtää gynekologiset leikkaukset Porvoon ja Raaseporin sairaaloista Helsinkiin ja Hyvinkäälle, sanoo Anna-Maja Henriksson.

Henriksson painottaa, että RKP on johdonmukaisesti tehnyt työtä sen eteen, että myös pienemmät sairaalat voisivat kehittää toimintojaan.

– Me RKP:ssä olemme koko ajan taistelleet pienempien sairaaloiden olemassaolon puolesta. Viime vaalikaudella vastustimme kohtalokasta päivystysasetusta. On hyvä muistaa, että Porvoon synnytysosasto jouduttiin sulkemaan juuri päivystysasetuksen takia.

– Pienemmät sairaalat, kuten Raaseporin ja Porvoon sairaalat ovat alueellisti hyvin tärkeitä. Kyse on ihmisten oikeudesta yhdenvertaiseen sairaanhoitoon ja oikeus hoitoon omalla äidinkielellään. Kaikista vaativin sairaanhoito tulee tietysti keskittää. Mutta sairaanhoidon, joka koskee isoja potilasryhmiä tulisi olla saatavilla lähellä, etäisyydet lähimpään sairaalaan eivät saa kasvaa.

 

Blomqvist: Hallituksen päätös perua kiinteistöverouudistusta oli tervetullut päätös

- Päätös lykätä uudistusta jotta verotusarvoista ja veroprosenteista päätetään samaan aikaan on tervetullut päätös, sanoo kansanedustaja Thomas Blomqvist.

Lue edellinen artikkeli

Uusi budjettisopimus saa RKP:ltä lämpimän vastaanoton

Valtuustoryhmät ja kaupunginhallitus sopivat maanantaina tehdyistä lisäyksistä, joilla tuetaan muun muassa lastensuojelua, kodinhoitoa, liikuntaa, sekä ruotsinkielisten maahanmuuttajien integraatiolle.

Lue seuraava artikkeli