Bergqvist: Postin on löydettävä perille myös ruotsiksi!

Postilain mukaan postipalvelujen on oltava tasapuolisin ehdoin saatavilla koko maassa. Mutta huoli siitä, että postia ruotsinkielisellä osoitteella ei saavu perille, on kasvanut viime vuosina. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP), Folktingetin puheenjohtaja ja eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, vaatii toimenpiteitä, joilla varmistetaan, että postin palvelut toimivat tasapuolisesti molemmilla kansalliskielellä.

– Ruotsinkielisellä osoitteella kirjoitettu posti on löydettävä perille samoin ehdoin kuin suomenkielisellä osoitteella kirjoitettu posti. Tilanne ei kuitenkaan vaikuta olevan näin. Tämä on johtanut siihen, että monet ihmiset ovat päättäneet kirjoittaa osoitteen suomeksi ruotsin kielen sijaan varmistaakseen, että posti todellakin saapuu perille. Maassa, jossa on kaksi kansalliskieltä, näin ei saa olla, Bergqvist sanoo. 

Löytyy monia esimerkkejä siitä, että oikeinkirjoitetut ruotsinkieliset osoitteet ovat korjattu suomeksi, palautettu lähettäjälle tai osoite on selvitetty postissa. Tämä aiheuttaa postin viivästymistä tai sitten posti ei yksinkertaisesti saavu vastaanottajalle. Tämän Bergqvist nostaa esiin kirjallisessa kysymyksessä, jonka hän on jättänyt hallitukselle. 

– Tuloksena ovat eräpäivän jälkeen toimitetut laskut ja lääkäri- tai leikkauskutsut, jotka eivät ole saapuneet potilaalle kohtuullisessa ajassa. Folktinget on viime vuosina saanut paljon yhteydenottoja henkilöiltä, jotka ovat huolissaan postin ruotsinkielisistä palveluista, Bergqvist sanoo.

– Posti on hyvin tietoinen haasteista ruotsinkielisten osoitteiden osalta. Tästä huolimatta tilanne näyttää heikkenevän. Oletan nyt, että asiasta vastaava ministeri ryhtyy toimiin ja selvittää tilannetta perusteellisesti, Bergqvist sanoo.

Kirjallisen kysymyksen ovat myös allekirjoittaneet RKP:n kansanedustajat Veronica Rehn-Kivi, Eva Biaudet, Mikko Ollikainen, Anders Norrback ja Ahvenanmaan kansanedustaja Mats Löfström

Puolueet neuvottelivat luottamuspaikoista Pohjanmaan hyvinvointialueella

Torstai-iltana puolueiden edustajat Pohjanmaan hyvinvointialueella kokoontuivat neuvottelemaan luottamuspaikoista. Neuvotteluja johti Suomen ruotsalainen kansanpuolue, joka on hyvinvointialueen suurin puolue. Illan aikana neuvoteltiin eri toimielimien koosta ja kokoonpanosta.

Lue edellinen artikkeli

Henriksson Tärkeitä päätöksiä talouden ja opiskelijoiden kannalta

Henriksson hallituksen työllisyyspaketista: Hallituspuolueet ovat tänään sopineet työllisyyspaketista, joka vahvistaa julkista taloutta vähintään 110 miljoonalla eurollaa. RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on tyytyväinen siihen, että hallituspuolueet ovat pitäneet kiinni aikaisemmin sovitusta.

Lue seuraava artikkeli