Blomqvist: Eurooppa-päivä on tärkeämpi kuin pitkään aikaan

Tänään vietetään Eurooppa-päivää. Päivää vietetään, koska Ranskan ulkoministerin Robert Schumanin esittämä julistus allekirjoitettiin 9. toukokuuta 1950. Julistuksen, jonka voidaan sanoa luoneen perusta Euroopan unionille, tarkoituksena oli luoda pysyvä rauha ja vapaus Euroopassa. Kun julistus allekirjoitettiin, oli sodan päättymisestä vain muutama vuosi ja maat haluttiin sitoa lähemmäksi toisiaan, jotta vältettäisiin uuden sodan syttyminen.

– Meille nuorempaan sukupolveen kuuluville rauha on ollut itsestäänselvyys, mutta tänään näemme, kuinka tärkeää on tehdä jatkuvasti töitä rauhan, tiividen kansainvälisten yhteyksien ja kansainvälisten sopimusten kunnioittamisen puolesta, sanoo Thomas Blomqvist, pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri.

– On ironista, että Venäjä juhlii samanaikaisesti voitonpäivää, muistoksi toisen maailmansodan jälkeisen rauhan alkamisesta Euroopassa. Venäjä juhlii keskellä käynnissä olevaa, Venäjän itse aloittamaa, hyökkäyssotaa, joka horjuttaa suuresti Euroopan rauhaa, toteaa ministeri Thomas Blomqvist.

– Sen sijaan vapaaehtoinen yhteistyö ja EU:n yhteisöllisyys näyttävät vahvuutensa. Yhteistyö, joka perustuu Schaumanin julistukseen ja jota tänään liputamme sekä Suomen että EU:n lipuin, ei ole koskaan ollut yhtä vahvaa kuin nyt. Olemme yhdessä ryhtyneet toimenpiteisiin taloudellisten pakotteiden ja EU:n sisäistä turvallisuutta vahvistavien toimenpiteiden osalta. Toimenpiteisiin, jotka eivät olisi olleet läheskään yhtä tehokkaita ja nopeita, jos vain yksittäiset maat olisivat niitä toteuttaneet. EU on pohjimmiltaan rauhanprosessi, josta meidän pitäisi olla erityisen ylpeitä ja iloisia tänään, sanoo ministeri Thomas Blomqvist.

Henriksson: Ukraina kuuluu EU:hun pitkällä aikavälillä


Tänään 9. toukokuuta, Schumanin julistuksen vuosipäivänä, vietämme Eurooppa-päivää. Vuonna 1950 Ranskan ulkoministeri Robert Schuman ehdotti poliittista yhteistyötä Euroopassa, jotta uusi sota Euroopan valtioiden välillä olisi mahdottomuus. Mahdottomuus on nyt kuitenkin tapahtunut, Euroopassa on jälleen sota. Venäjän hyökkäys Ukrainaan tekee Eurooppa-päivästä, rauhan ja yhtenäisyyden päivästä, tärkeämmän kuin pitkään.

Lue edellinen artikkeli

Adlercreutz: Nato-jäsenyys on paras tae turvallisuudellemme


– Nato- jäsenyys ei ole uhka kenellekään. Kyse on yksinkertaisesti turvallisuutemme maksimoimisesta epävarmassa maailmassa.

Lue seuraava artikkeli