Blomqvist: Tarvitaan panostuksia yrittäjyyteen

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist painottaa yritysten roolia kasvun, hyvinvoinnin ja työllisyyden vahvistamisessa kansallisesti ja kansainvälisesti.

Yritysten menestys on avainasemassa hyvinvointiyhteiskuntamme rakentamisessa. Meidän on keskityttävä sekä kansallisesti että paikallisesti toimenpiteisiin, jotka vahvistavat yritysten toimintaedellytyksiä. Silloin syntyy kasvua, työpaikkoja ja verotuloja, ministeri Blomqvist sanoo.   

Blomqvistin mukaan panostukset yrittäjyyteen ovat erityisen tärkeitä nyt koronpandemian aikana, koska pandemia on iskenyt kovaa monella alalla.

Kustannustuki on välttämätön lyhyellä aikavälillä kannattavien yritysten auttamiseksi kriisin yli. Samalla RKP:lle on tärkeää, että hallituksen tuleva yrittäjyysstrategia, joka julkistetaan myöhemmin tänä vuonna, pitkällä aikavälillä vahvistaa yritysten toimintaedellytyksiä. Sille on ollut kysyntää jo ennen pandemiaa, ministeri Blomqvist sanoo. 

Juuri nyt kaikista tärkein toimenpide yritysten kannalta on kuitenkin yhteiskunnan avaaminen mahdollisimman pian, terveysturvallisesti tietenkin. Sääntöjen on oltava oikeudenmukaisia ja johdonmukaisia. Nyt kesällä varsinkin yritykset tarvitsevat selkeyttä ohjeisiin ja sääntöihin tulevien kuukausien osalta, Blomqvist sanoo.

Biaudet haluaa jatkaa RKP:n puoluevaltuuston puheenjohtajana


Kansanedustaja Eva Biaudet asettuu ehdolle jatkokaudelle RKP:n puoluevaltuuston puheenjohtajaksi puoluevaltuuston kokouksessa 30.5.

Lue edellinen artikkeli

Bergqvist: Valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa on keskityttävä kehitykseen ja todellisiin tarpeisiin


- Se, että Kirjalasalmen ja Hessundinsalmen sillat uudistetaan, ei ole ainoastaan tärkeää jokapäiväisen elämän takaamiseksi Paraisilla, vaan myös tärkeää raskaan teollisuuden toimintaedellytysten, matkailualan ja paikallisen elinkeinoelämän kannalta. Olemme RKP:ssä tehneet kovasti työtä prosessin nopeuttamiseksi ja olemme erittäin tyytyväisiä hallituksen ehdotukseen.

Lue seuraava artikkeli