Brexit on surullinen tarina

Anna-Maja Henriksson

Britannian parlamentti äänesti viime yönä EU:n ja Britannian välillä neuvoteltua sopimusta vastaan. Tilanne voi nyt muuttua todella vaikeaksi maaliskuun 29. päivän jälkeen, kun Britannian irtautumien EU:sta tapahtuu.

– Koko Brexit-tarina on surullinen. On surullista, että näin iso päätös tehdään kansanäänestyksen perusteella, jossa erokanta voitti minimaalisella marginaalilla ja jossa totuus oli sivuosassa, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoo.

Jo EU:sta eroaminen on ikävä asia – mutta se, että hylätään sopimus, joka määrittelisi mitä ero tarkoittaa, tuo vielä lisähaasteita.

– Britit Suomessa ja suomalaiset Briteissä pohtivat nyt mitä tulee tapahtumaan. Suomen ei tietenkään tulisi vaikeutta brittien asumista täällä, eikä myöskään turhaan hankaloittaa asioita yrityksille, jotka ovat riippuvaisia kaupanteosta Britannian kanssa. Meidän tulisi kuitenkin muistaa, että britit ovat valinneet erota EU:sta, Henriksson sanoo.

Lastensuojelulain pitää turvata jälkihuolto 25 ikävuoteen asti


Voimassa olevan lastensuojelulain mukaan kuntien velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy viimeistään, kun huostaanotettu nuori täyttää 21 vuotta.

Lue edellinen artikkeli

Päästökauppaa tulee laajentaa jotta investointiympäristö olisi ennustettavissa


RKP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Anders Adlercreutzin mukaan päästökauppajärjestelmää tulee suunnitella pitkäjänteisesti investointiympäristön ennustettavuuden parantamiseksi. Lisäksi sen tulee perustua EU:n osuuteen globaaleista päästöistä.

Lue seuraava artikkeli