Haglund: Hallituksen viestintä entistä sekavampaa

”Jos ihminen pakenee turvallisuutensa vuoksi ja joutuu jättämään koko elämänsä taakseen on järkyttävää, että heitä vielä nöyryytetään ja että heiltä viedään viimeisetkin roposet”

– Hallituksen sisäiset ristiriidat jatkuvat. Ei riitä, että hallituspuolueiden edustajat nokittelevat mediassa, nyt perussuomalaisten ministeriryhmäkin on julkisuudessa eri mieltä. Näin epäselvää viestintä ei ollut edes kuuden puolueen sateenkaarihallituksella, sanoo RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund.

Ulkoministeri Soini (ps) totesi keskiviikkona, ettei kannata Tanskan korulain kopioimista Suomeen. Hänen mukaansa keneltäkään ei pidä kerätä pois vihkisormuksia. Perjantaina työ- ja oikeusministeri Lindström (ps) piti turvapaikanhakijoiden omaisuuden takavarikoimista fiksuna ideana.

– Tanskan päätös takavarikoida turvapaikanhakijoiden omaisuutta on paitsi älytön, myös moraalisesti täysin halveksuttava. Omaisuuden takavarikoiminen ei ole sama asia, kuin palveluista maksaminen. Omaisuuden suoja kuuluu ihmisoikeuksiin, eikä yhden ryhmän oikeuksien polkeminen ole hyväksyttävää omien poliittisten päämäärien saavuttamiseksi. Jos ihminen pakenee turvallisuutensa vuoksi ja joutuu jättämään koko elämänsä taakseen on järkyttävää, että heitä vielä nöyryytetään ja että heiltä viedään viimeisetkin roposet. En voi hyväksyä tällaista epäinhimillisyyttä, Haglund sanoo.

Lisätietoja:

Carl Haglund

050 521 7379

Torvalds tukee ALDE-ryhmän toimintasuunnitelmaa pakolaiskriisin kitkemiseksi

Euroopan parlamentin liberaaliryhmä ALDE on tänään esittänyt tiekartan pakolaiskriisin hoitamiseksi. Nils Torvalds (RKP) tukee aloitetta.

Lue edellinen artikkeli

SFP:s fullmäktigegrupp i Helsingfors vill ha alternativ i skolnätsreformen

De svenska elevernas antal i centrum växer, vilket ger en möjlighet att undvika ett konstlat och olyckligt motsatsförhållande mellan olika stadsdelar då skolnätverket utvecklas, enligt SFP:s stadsfullmäktigegrupp.

Lue seuraava artikkeli