Henriksson, Adlercreutz ja Bergqvist ministereiksi Orpon hallitukseen

Suomen ruotsalainen kansanpuolue saa kolme ministeriä tulevaan hallitukseen. RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henrikssonista tulee opetusministeri, jonka vastuualueella ovat myös pohjoismaiset asiat. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Anders Adlercreutzista tulee Eurooppa- ja omistajaohjausministeri ja kansanedustaja Sandra Bergqvististä tulee liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri (2 vuotta).

– Hallitus panostaa nyt perustaitoihin – kaikkien peruskoulun päättäneiden on osattava lukea, kirjoittaa ja laskea. Haluamme antaa työrauhaa ja lisää aikaa sekä oppilaille että opettajille. Tulemme panostamaan kouluihin ja osoitamme siksi 200 miljoonaa euroa lisää perusopetukseen. Suomen on palattava koulutuksen osalta maailman kärkeen, Henriksson sanoo. 

– Näinä vaikeina aikoina tiivis eurooppalainen yhteistyö on yhä tärkeämpää. Meidän on työskenneltävä yhdessä kestävämmän ja kilpailukykyisemmän EU:n puolesta, joka puolustaa yhteisiä arvoja, kuten ihmisoikeuksia, oikeusvaltiota ja demokratiaa, Adlercreutz sanoo.

– Suomi tarvitsee hyvinvoivan väestön. Tänä päivänä näemme nuorten syrjäytymisen ja marginalisoitumisen kasvavana trendinä. Nuorten psyykkinen hyvinvointi on myös yleisesti ottaen heikentynyt. Tämän lisäksi suomalaisten passiivinen elämäntyyli aiheuttaa erilaisia terveysongelmia. Tarvitsemme toimenpiteitä, jotka vahvistavat sekä henkistä että fyysistä terveyttä, Bergqvist sanoo.

RKP:n puoluehallitus ja eduskuntaryhmä kokoontuivat maanantaina päättämään puolueen ministereistä. RKP esitteli ministerivalinnat lehdistötilaisuudessa RKP:n puoluetoimistolla 19. kesäkuuta.

 

RKP:n ministerit:

Opetusministeri: Anna-Maja Henriksson

Anna-Maja Henriksson on oikeusministeri ja on toiminut RKP:n puheenjohtajana vuodesta 2016. Henriksson valittiin ensimmäisen kerran oikeusministeriksi vuonna 2011 ja hän on Suomen pisimpään toiminut oikeusministeri. Henriksson on ollut RKP:n kansanedustaja Vaasan vaalipiiristä vuodesta 2007. 

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri: Anders Adlercreutz

Anders Adlercreutz on RKP:n kansanedustaja ja Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Adlercreutz valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan vuonna 2015 Uudenmaan vaalipiiristä.

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri (2 vuotta): Sandra Bergqvist

Sandra Bergqvist on RKP:n kansanedustaja. Bergqvist valittiin ensimmäistä kertaa eduskuntaa vuonna 2019 Varsinas-Suomen vaalipiiristä.

Henriksson: Nyt luomme edellytykset sille, että Suomi voi uudistua.

Hallitusmuodostaja Petteri Orpo ilmoitti torstaina 15. kesäkuuta, että neuvottelutulokseen on päästy. Seitsemän viikkoa kestäneisiin hallitusneuvotteluihin osallistuivat Kokoomuksen lisäksi Perussuomalaiset, Suomen ruotsalainen kansanpuolue ja Kristillisdemokraatit.

Lue edellinen artikkeli

Otto Andersson valittiin Ruotsalaisen eduskuntaryhmän uudeksi puheenjohtajaksi

Kansanedustaja Otto Andersson on valittu Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Eduskuntaryhmä valitsi uuden puheenjohtajan Anders Adlercreutzin tultua valituksi Eurooppa- ja omistajaohjausministeriksi. Andersson valittiin eduskuntaan vuonna 2023 Uudenmaan vaalipiiristä. Hän on kotoisin Loviisasta.

Lue seuraava artikkeli