Henriksson: Iso kielikoe maksuttomaksi

Hallitus on tänään päättänyt hallituksen esityksestä, jolla niin kutsutun ison kielikokeen, eli suomen tai ruotsin kielen erinomaista taitoa osoittavan valtionhallinnon kielitutkinnon, suorittamisesta tehdään maksutonta. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson iloitsee siitä, että esitys nyt etenee eduskuntaan ja toteaa, että RKP:n työ tuottaa tulosta.

-Nyt niin kutsuttu iso kielikoe tulee vihdoinkin muuttumaan maksuttomaksi. Tämä on asia, jonka puolesta RKP on työskennellyt pitkään. Vaatimus erillisen, hintavan tutkinnon suorittamisesta on saattanut suomenkieliset ja ruotsinkieliset eriarvoiseen asemaan. Toivon myös, että tämän muutoksen myötä nykyistä useampi ruotsinkielinen henkilö tulee hakeutumaan valtion virkoihin, sanoo RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson.

Maksuttomuuden tarkoituksena on myös helpottaa ruotsin kielellä koulutuksensa saaneiden hakeutumista valtion viranomaisten palvelukseen. Siten vahvistetaan viranomaisten edellytyksiä antaa palvelua molemmilla kansalliskielillä, mikä on tärkeää kielellisten oikeuksien toteutumisen kannalta.

Valtion virkojen kelpoisuusvaatimuksena on pääsääntöisesti erinomainen suomen kielen taito ja tyydyttävä ruotsin kielen taito. Suomenkielisen koulutuksen saaneet voivat osoittaa ruotsin kielen taidon yliopisto-opintojen kautta, kun ruotsin kielellä koulutuksensa saaneet puolestaan joutuvat osoittamaan suomen kielen taitonsa erillisellä tutkinnolla. Vuonna 2024 kielitutkinnon hinta on 514 euroa, jos suorittaa suullisen ja kirjallisen taidon tutkinnot samalla kerralla. 

Hallituksen esityksen mukaan suomen tai ruotsin kielen erinomaista taitoa osoittavan valtionhallinnon kielitutkinnon voivat jatkossa suorittaa maksutta henkilöt, jotka ovat suorittaneet ylioppilastutkinnon tai korkeakoulututkinnon tai ovat parhaillaan suorittamassa korkeakoulututkintoa. Tutkintoon saisi ilmoittautua maksutta kolme kertaa.

Henriksson johti oikeusministerinä kansalliskielistrategian valmistelua, ja strategia hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä viime hallituskaudella. Sen mukaan tarkastellaan mahdollisuutta alentaa erinomaisen suomen ja ruotsin taitoa osoittavan tutkinnon hintaa.

– Orpon hallitus on sitoutunut edistämään kielellisiä oikeuksia jatkamalla kansalliskielistrategiassa ja kielipoliittisessa ohjelmassa määriteltyjen toimenpiteiden toteuttamista. Hallitusohjelman mukaan hallitus tekee suomen ja ruotsin kielen taitoa osoittavat valtionhallinnon henkilöstöltä vaadittavat kielitutkinnot maksuttomiksi. Tämä toteutetaan nyt, Henriksson toteaa. 

 

Muutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.7.2024.

Wickström kritisoi oppositiota pienten sairaaloiden tuen puutteesta

Eduskunta kävi tänään keskustelun hallitusta vastaan nostetusta sairaalaverkkoja koskevasta välikysymyksestä. Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) korosti ryhmäpuheenvuorossaan, että RKP on johdonmukaisesti toiminut Uudenmaan sairaaloiden turvaamiseksi, kun taas oppositiopuolueiden edustajat eivät.

Lue edellinen artikkeli

Anita Westerholm asettuu ehdokkaaksi eurovaaleissa

RKP:n naisjärjestön puheenjohtaja Anita Westerholm ilmoittaa tänään 29. huhtikuuta asettuvansa ehdokkaaksi eurovaaleissa, jotka pidetään 9. kesäkuuta.

Lue seuraava artikkeli