Ilmastorahoitus keskiössä YK:n ilmastohuippukokouksen toisen viikon alkaessa

YK:n ilmastokonferenssi COP27 on nyt jatkunut runsaan viikon Sharm el-Sheikhissä Egyptissä. Vuosittainen huippukokous, jonka aikana asetetaan YK:n ilmastotavoitteet, järjestetään 6.–18. marraskuuta. Euroopan parlamentin jäsen Nils Torvalds (RKP/Renew) osallistuu konferenssiin osana Euroopan parlamentin delegaatiota, jonka tehtävänä on puolustaa Euroopan parlamentin kantaa neuvotteluissa. Parlamentin kanta hyväksyttiin täysistunnossa lokakuussa.

Neuvottelujen painopiste on ilmastorahoituksessa. Aiemmissa ilmastokokouksissa on käsitelty pitkälti sitä, miten maiden tulisi sopeutua ilmastonmuutokseen. Muun muassa viime aikojen kauheat tulvat Pakistanissa ja Nigeriassa ovat johtaneet huomion siirtymiseen menetyksiin ja vahinkojen korvaamiseen.

– Erityisen haavoittuvat maat ovat pitkään kannattaneet ilmastonmuutoksen aiheuttamien menetysten ja vahinkojen korvaamista, Torvalds sanoo. Rikkaammat maat ovat jo aiemmin luvanneet rahoitusta näille maille, mutta eivät ole onnistuneet saavuttamaan tavoitteitaan sovitussa ajassa. Tilanne on nyt pahentunut entisestään, Torvalds varoittaa.

Delegaatioiden väliset neuvottelut alkoivat siis viikko sitten, ja niiden odotetaan johtavan yhteisymmärrykseen tämän viikon lopulla.

– Viime vuonna Glasgow’ssa neuvottelut kestivät pitkään ja sopimukseen pääsy oli vaikeaa. On olemassa paljon viitteitä siitä, että näin tulee olemaan myös tänä vuonna. Ilmastorahoitus on iso globaali haaste, ja yhteentörmäyksen välttäminen on pääasia. Siinä EU:lla on erittäin tärkeä rooli, Torvalds päättää.

 

Blomqvist: Isien mahdollisuuksia olla läsnä lastensa arjessa on vahvistettava

Sunnuntaina vietämme isänpäivää. Päivän yhteydessä pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist muistuttaa, kuinka tärkeää on, että isille on mahdollisuus olla läsnä lastensa arjessa vuoden jokaisena päivänä. Se on tärkeää sekä lapsille että isille.

Lue edellinen artikkeli

Blomqvist: Yrittäjyys on hyvinvointiyhteiskunnan perusta

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist vieraili maanantaina Länsi-Uudellamaalla ja tutustui alueen yrittäjyyteen. Blomqvist keskusteli Raaseporin kaupungin operatiivisen johdon kanssa kunnan roolista yrittäjyyden kehittämisessä ja työllisyyden tukemisessa. Blomqvist vieraili sen jälkeen Geberitissä, jonka jälkeen ohjelmassa oli Fiskarsin tehdas Pinjaisissa.

Lue seuraava artikkeli