Ingo: Infrastruktuuria on kehitettävä älykkäästi: “Soratiet eivät ole automaattisesti halvempia kuin hyvin rakennetut asfalttitiet”

Kansanedustaja Christoffer Ingo korosti ryhmäpuheenvuorossaan eduskunnassa toimivien liikenneyhteyksien merkitystä, kun eduskunta käsitteli valtioneuvoston selontekoa valtakunnallisesta liikennejärjestelmästä vuosille 2026-2037, niin sanottua Liikenne 12-suunnitelmaa.

Toimivat yhteydet ovat edellytys sille, että ihmiset pääsevät sujuvasti töihin, kouluun ja palveluihin. Samalla ne ovat ratkaisevan tärkeitä elinkeinoelämälle ja logistiikkaketjujemme sujuvalle toiminnalle. Puheenvuorossaan Ingo korostaa, kuinka tärkeää on kehittää perusinfrastruktuuria älykkäästi ja varmistaa sen rahoitus, niin teiden kuin rautateiden osalta.

– Esimerkiksi soratiet eivät ole automaattisesti halvempia kuin hyvin rakennetut asfalttitiet. Huonokuntoiset tiet ja sillat, jotka rajoittavat raskasta liikennettä, muodostuvat pullonkauloja ja hidastavat sekä arkea että kilpailukykyä. Kun yhteydet toimivat, arki toimii, Ingo toteaa.

Ingo painottaa, että liikennepolitiikan tulee sekä tukea koko maan kehitystä että ottaa huomioon alueelliset vahvuudet ja tarpeet. Uudellamaalla tämä tarkoittaa  lähijunaliikenteen rahoituksen turvaamista. Varsinais-Suomessa taas on suuri tarve saada lähijunaliikenne käyntiin.

– Pohjanmaan vientiteollisuutta tukevaa infrastruktuuria on vahvistettava,  ja siihen Liikenne 12 -suunnitelma antaa ehdottomasti mahdollisuuden.

Liikenne 12 -suunnitelman ennakoitavuus on ratkaisevan tärkeää pitkäjänteisille investoinneille

Ingo pitää tehtyjä sopimuksia tervetulleina laivaliikenteen, yhteysalusten ja yksityisten tieosakeyhtiöiden lauttojen osalta. Muun muassa pidemmistä sopimuskausista on sovittu, mikä mahdollistaa tarkoituksenmukaisemman ja ympäristöystävällisemmän kaluston käytön. Samalla yksityisteiden lossien tuki turvataan ja niiden tulevia rahoitusratkaisuja selvitetään. Ingo korostaa, että saaristolla on omat erityiset liikennetarpeensa, jotka on huomioitava.

– Vahvistamalla lauttaliikennettä, yhteysaluksia ja yksityisteiden lossien tukea turvaamme sekä saavutettavuuden että elinvoiman saaristo- ja haja-asutusalueilla, Ingo toteaa.

Ingo korostaa myös, että Liikenne 12-suunnitelma luo tärkeän perustan pitkäjänteiselle kehittämiselle ja että sekä henkilö- että tavaraliikenteelle on oltava vakaa ja ennakoitava toimintaympäristö.

– Vakaat ja ennakoitavat suunnitelmat antavat kunnille, maakunnille ja elinkeinoelämälle paremmat mahdollisuudet suunnitella pitkällä tähtäimellä ja investoida tulevaisuuteen. Näin luomme kasvua ja tulevaisuudenuskoa koko Suomeen, Ingo sanoo.

 

Norrback: Suomi vahvistaa Itämeren turvallisuutta Naton kautta

Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) korosti ryhmäpuheenvuorossaan eduskunnassa Suomen aktiivisen osallistumisen merkitystä Naton rauhanajan tehtäviin, kun eduskunta käsitteli valtioneuvoston selontekoa Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2027.

Lue edellinen artikkeli

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen ensihoidon resursseja on vahvistettava

RKP:n kansanedustaja ja HUSin hallituksen jäsen Henrik Wickström sekä RKP:n valtuutetut Hanna Holmberg ja Patrik Karlsson Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella katsovat, että ensihoidon resursseja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella tulee vahvistaa. Kun HUSin ensihoito joutui tekemään sopeutuksia vuoden 2024 lopussa, juuri Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen resursseja leikattiin eniten. Tällä hetkellä hyvinvointialueella on vaikeuksia täyttää lakisääteiset vaatimukset siitä, kuinka nopeasti ambulanssin tulee olla paikalla.

Lue seuraava artikkeli