Kaikilla on oikeus turvalliseen arkeen

Kenneth Eriksson, rikosylikonstaapeli Helsingin poliisilaitoksessa, asettuu ehdolle Helsingissä kevään eduskuntavaaleissa RKP:n ehdokkaana. Eriksson, 58, on uransa aikana työskennellyt vakavien väkivaltarikosten, huumausainerikosten ja ihmiskaupparikosten parissa.

– Kokemukseni ansiosta tiedän tarkalleen minkä eteen haluan työskennellä eduskunnassa. Tarvitsemme  kokonaisvaltaista turvallisuutta joka pohjautuu yhteistyöhön eri viranomaisten välillä, yhdessä ja erikseen: esimerkiksi, koulu, poliisi, sosiaalihuolto ja oikeuslaitos, Eriksson sanoo.

Erikssonin kolmesta pojasta yhdellä on kehitysvamma. Tämä on johtanut siihen, että Eriksson on kiinnostunut ja sitoutunut erityisasemassa olevien ihmisten hoitokysymyksiin. Eriksson on muun muassa toiminut Kirkkonummen kehitysvammaisten tuki ry:n puheenjohtajana.

– Kenenkään ei pidä olla väliinputoaja tai joutua elämään pelossa. Kaikilla on oikeus turvalliseen arkeen. Emme saa unohtaa kaikkien heikoimmassa asemassa olevia. Ikäihmisillä tulee olla mahdollisuus itse valita missä asuu ja erityistukea tarvitsevien henkilöiden tuki pitää määritellä jokaisen henkilökohtaisen tarpeen mukaan, Eriksson sanoo.

Eriksson peräänkuuluttaa yhteiskuntaa jossa lapsille taataan yhdenvertaiset mahdollisuudet kouluttautua sekä saada elämäntilanteeseen tarvittava tuki. Aikuisten on huomioitava, ettei yksikään lapsi jää ongelmissaan yksin.

– Näiden asioiden saavuttamiseksi on turvattava riittävät resurssit. Ei ole kyse menoista, vaan sijoituksesta: kaikkein isommat kulut syntyy kun jätämme lapset ja heikoimmat tuuliajolle, Eriksson sanoo.

Kolme uutta eduskuntavaaliehdokasta Helsingissä

Kenneth Eriksson, Laura Finne-Elonen ja Niklas Rönnberg asettuvat ehdolle Helsingissä kevään eduskuntavaaleissa RKP:n ehdokkaina.

Lue edellinen artikkeli

Ei kannata yrittää uudistaa liian paljon liian lyhyessä ajassa

Sote- ja maakuntauudistuksen tulevaisuus on epävarma perustuslaillisista ongelmista johtuen ja myös ajanpuute korjata näitä ongelmia ennen eduskuntakauden loppua vaikuttaa. Nyt on korkea aika oivaltaa, että ei ole kenenkään intressissä jatkuvasti yrittää tehdä liian isoja uudistuksia liian lyhyessä ajassa.

Lue seuraava artikkeli