Keskittykää olennaiseen!

– Tarvitsemme pitkäjänteisen strategian Suomen nykyisestä ja tulevasta energiantarpeesta, emme typerää keskustelua yksittäisistä energiaratkaisuista.

Fennovoiman ja TVO:n ydinvoimahankkeet ovat herättäneet paljon keskustelua. Keskustelusta puuttuu kuitenkin laajempi perspektiivi. Keskustelu ärsyttää kansanedustaja Jörn Donneria: – Tarvitsemme pitkäjänteisen strategian Suomen nykyisestä ja tulevasta energiantarpeesta, emme typerää keskustelua yksittäisistä energiaratkaisuista. Uusien ja kalliiden perusrakenteiden pakkosyöttäminen Suomeen ilman tavoitteita ja strategiaa ei ole varsin fiksua eikä vastuullista. Sitä paitsi meillä on jo kaksi toimivaa yksikköä, joiden yhteyteen voisi rakentaa, jos siihen on tarvetta, sanoo Donner. Pitkäaikaisvision puute turhauttaa myös RKP-nuorten puheenjohtajaa Ida Schaumania. Myös RKP-nuorten puheenjohtaja Ida Schaumania turhauttaa keskustelun vision puute. – Keskustelusta huomaa, että vaaleihin on enää puoli vuotta aikaa. Turvallisuus-, energia-, ja ulkopoliittisia argumentteja väännellään oman mielipiteen oikeuttamiseksi. Tulevaisuuden energiantarve ja strategia sen saavuttamiseksi loistavat poissaolollaan keskustelussa, sen sijaan keskitytään vain aatteelliseen keskusteluun tuotantotavasta. Tämä johtaa epävakaaseen ja vaikeasti ennustettavissa olevaan energiapolitiikkaan, jolla ei tulla saavuttamaan päästötavoitteita eikä vakaata hintatasoa. Energiapolitiikka ei saa olla pelkkää ideologiaa, sanoo Schauman.

Päivystysasetus johtaa synnytyssairaaloiden lakkauttamisiin

Päivystysasetus ei huomioi monen odottavan äidin todellisuutta, jossa välimatkat lähimpään synnytyssairaalaan ovat jo nyt pitkät, sanoo ministeri Henriksson.

Lue edellinen artikkeli

Nylund haluaa laskea turveveroa

On erittäin tärkeätä, että voimme nostaa kotimaisen polttoaineen osuutta energiatuotannossamme. Turve ja metsähakke ovat tässä avainasemassa.

Lue seuraava artikkeli