Lapsiavioliitot on pystyttävä mitätöimään

– Eduskunta on tänään hyväksynyt pitkään odotetun lakiehdotuksen lapsiavioliittojen kieltämisestä Suomessa. Tämä on Suomelle iso askel alaikäisten suojelemisessa. Laki suojaa erityisesti tyttöjä sosiaaliselta paineelta, jos tämä on esimerkiksi tullut raskaaksi, sanoo kansanedustaja ja lakivaliokunnan varapuheenjohtaja Eva Biaudet.

Suomessa on ollut mahdollista hakea poikkeuslupaa lapsiavioliitoille.Niin kansainväliset ihmisoikeussopimukset kuin naisjärjestöt yli puoluerajojen ovat pitkään peräänkuuluttaneet, että Suomen täytyy kieltää lapsiavioliitot. Valtaosa lasten avioitumisen mahdollistavista poikkeusluvista on haettu uskonnollisin ja/tai kulttuurisin syin tilanteissa, joissa tyttö on ollut raskaana.

–  Vaikka olen iloinen hallituksen esityksestä, olen samalla erittäin pettynyt siihen, että lain valmistelussa ei otettu huomioon kansainvälisiä suosituksia lapsiavioliiton mitätöinnistä. Hallituksen ehdotus edellyttää, että puoliso voi irtautua laittomasti solmitusta avioliitosta vain avioeron kautta ja tällöin väestörekisterin asiakirjoihin jää merkintä erosta. Tämä on kohtuutonta. Mitätöinti on pystyttävä tekemään helpommin ja niin, ettei sitä näy väestörekisterissä, sanoo Eva Biaudet.

Nylander: Ammattikalastus kuuluu elävään saaristoon

Tänään keskusteltiin kansallisen Saariostoasiain neuvottelukunnan tavoitteista tulevalle eduskuntakaudelle. Puhuttiin haasteista, mutta myös niistä mahdollisuuksista meidän ainutlaatuisella saaristollamme on.

Lue edellinen artikkeli

Torvalds suhteellisen tyytyväinen: Historiallinen päätös kuorma-autojen päästöistä

Taistelu hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi Euroopan Unionissa otti ison askeleen eteenpäin maanantai ja tiistai välisenä yönä 19. helmikuuta. Euroopan parlamentti ja neuvosto pääsivät sopuun liittyen EU:n yhteisiin tavoitteisiin koskien kuorma-autojen hiilidioksidipäästöjä niin että päästöt pienenevät 15% vuoteen 2025 mennessä, ja 30% vuoteen 2030 mennessä.

Lue seuraava artikkeli