Loviisan RKP nimesi ensimmäiset kuntavaaliehdokkaansa

Ruotsalaisen kansanpuoleen kunnallisjärjestö Loviisassa nimesi ensimmäiset kuntavaaliehdokkaansa. Ensimmäisellä kierroksella nimettiin 11 ehdokasta vuonna 2021 järjestettäviin kuntavaaleihin.

Nimetyt ehdokkaat: Bruce Marina, Grundström Ben, Grundström Maria, Hinttaniemi Jonna, Hollmén Annina, Karlsson Håkan, Sederholm Eva, Staffans Sten, Stenbacka Carina, Stenberg Pamela ja Uutinen Lotte-Marie

”Olen iloinen, että jo tässä vaiheessa on nimettynä näin monta eri-ikäistä ehdokasta eri puolilta Loviisaa. Lisäksi ehdokkaina on niin nykyisiä valtuutettuja, kun uusiakin nimiä”, kertoo Lotte-Marie Uutinen, kunnallisjärjestön puheenjohtaja.

Vaikka valtuutetut ovat tällä valtuustokaudella olleet vaikeiden päätösten edessä ja lähitulevaisuudessa edelleen on haasteita, on nähtävissä kiinnostusta kuntavaaliehdokkuutta kohtaan.

”On hienoa, että uskoa tulevaan on olemassa”, toteaa Uutinen.

RKP asetti viime kunnallisvaaleissa 41 ehdokasta ja tavoitteena tälläkin kertaa on vähintään yhtä monta ehdokasta.

”Jo nyt lista huokuu monipuolista osaamista mikä edesauttaa onnistuneen vaalituloksen saavuttamisessa”, iloitsee RKP Loviisan vaalikoordinaattori Annina Hollmén.

RKPn tavoitteena tulevissa kunnallisvaaleissa on monipuolinen ehdokaslista. ”Ehdokasasettelu jatkuu vielä, joten jos itse miettii ehdokkuutta, kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä”, kannustaa Hollmén.

Kuntavaalit käydään 18.4.2021 ja ehdokasasettelu päättyy maaliskuun alussa.

Ollikainen: Erittäin tärkeitä kirjauksia uudessa liikennesuunnitelmassa


Valtakunnallinen liikennesuunnitelma on mielestäni yksi tärkeimmistä liikenteen ja infrastruktuuriin liittyvistä asiakirjoista jota on koskaan tehty. Suunnitelmaa on odotettu pitkään ja vaikuttaa kaikkien arkeen monella tavalla.

Lue edellinen artikkeli

Bergqvist: Nopeat ja luotettavat verkkoyhteydet ovat valttämättömiä


Eduskunnassa käydään tänään lähetekeskustelua laista laajakaistarakentamisen tuesta. Hallitusohjelman mukaan laajakaistatukiohjelmaa jatketaan. Tukiohjelma suunnataan alueille, joille kaupallista laajakaistaa ei ole tulossa ennen vuotta 2025. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) pitää esitystä tervetulleena.

Lue seuraava artikkeli