Muhoksen kunnanvaltuutettu Pertti Kukkonen aluevaaleissa ehdolle RKP:n listalle

Muhoksen kolmannen valtuustokauden kunnanvaltuutettu Pertti Kukkonen asettuu aluevaaleissa ehdolle RKP:n ehdokaslistalle. Hän täyttää näin RKP:n neljännen ja viimeisen ehdokaspaikan puolueen Pohjois- Pohjanmaan ehdokasasettelussa.

–    Asetun ehdolle sitoutumattomana, koska kuntapolitiikassakin mukana oloni on perustunut jo vuodesta 2013 alkaen valitsijayhdistyksen ehdokkuuteen ja puoluepoliittiseen sitoutumattomuuteen. Aluevaaleissa valitsijayhdistysehdokkuus on kuitenkin liian haastavaa, joten hain kumppanuutta sellaisista puolueista, jotka eivät ole muhoslaisessa kuntapolitiikassa edustettuina. Muhos ei ole RKP:n ydinkannatusaluetta, mutta tässä tilanteessa puolue oli toimintakulttuuriltaan ja arvoiltaan minulle selkeästi paras vaihtoehto. Ja kyllä tähän valintaani liittyy pieni poliittinen kapinakin sen suhteen, miten vaikeaa valtapuolueiden ulkopuolelta on suuremmissa vaaleissa sitoutumattomana saada äänensä kuuluville, Kukkonen sanoo.

–    Pitkä työ- ja johtamiskokemukseni lastensuojelun ja järjestötyön ammattilaisena sekä laaja sote -alan verkostoituminen ovat vahvuuksiani uuden hyvinvointialueen rakentamisessa. Minulle on tärkeää, että sosiaalipalvelujen kehittäminen ei uudistuksesta jää terveyspalvelujen katveeseen. Pidän tärkeänä, että perheet ja lapset sekä maakuntamme suuri ikäihmisten joukko saavat tuen ja avun silloin kun he sitä tarvitsevat ilman luukulta toiselle pallottelua. En halua aluevaltuustoon oman kotikuntani edunvalvojaksi, mutta muhoslaisessa sosiaali- ja terveyspalvelussa on paljon hyvää jaettavaa koko maakunnalle monistettavaksi, Kukkonen sanoo.

–    Tammikuun vaaleissa valitaan Pohjois- Pohjanmaan aluevaltuusto, joka vastaa jatkossa niin sosiaali- ja terveydenhuollosta kuin myös palo- ja pelastustoimea koskevasta päätöksenteosta. En haluaisi sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajana olla pelkästään sammuttamassa kunnallisia sote -valoja. Tahtoisin yhtenä uusista aluevaltuutetuista olla tuomassa osaamiseni myös uuden hyvinvointialueemme käynnistämiseen, Kukkonen sanoo

Ruotsalaisella kansanpuolueella on vaaliliitto Pohjois- Pohjanmaan aluevaaleissa Kokoomuksen ja KD:n kanssa. RKP on aikaisemmin nimennyt puolueen ehdokkaiksi Jari Ahon Pyhjärveltä sekä Marjo Miinalaisen ja Veronica Helasen Oulusta.

Adlercreutz tyytyväinen valtiovarainvaliokunnan budjettilisäyksiin:

Panostuksia lukutaitoon, tieparannuksiin ja lasten taidekokemuksiin

Lue edellinen artikkeli

Lapin Vihreät ja RKP Saame ovat solmineet vaaliliiton Lapin hyvinvointialueella aluevaaleissa

Lapin Vihreät ja Ruotsalainen kansanpuolue ovat solmineet vaaliliiton Lapin hyvinvointialueella aluevaaleissa 23.1.2022. Kyseessä on niin sanottu tekninen vaaliliitto, jossa RKP asettaa ehdolle 3 ehdokasta ja Vihreät mahdollisimman monta.

Lue seuraava artikkeli