Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on kutsunut Anita Westerholmin erityisavustajaksi

Oikeusministeri ja puoluejohtaja Anna-Maja Henriksson on kutsunut erityisavustajakseen oikeustieteen ja kauppatieteiden ylioppilas Anita Westerholmin.

Westerholm on kotoisin Raaseporista, Tammisaaresta, ja on aiemmin työskennellyt muun muassa pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministerin Thomas Blomqvistin eduskunta-avustajana. Westerholm toimii myös hallituksen puheenjohtaja Raaseporissa ja RKP:n naisjärjestön puheenjohtaja.

Westerholm täydentää ministeri Henrikssonin avustajakuntaa johon valtiosihteeri Mikaela Nylander ja eritysavustajat Otto Andersson, Silja Borgarsdóttir Sandelin, Lisa Palm ja Maria Swanljung kuuluvat. 

Westerholm seuraa tehtävässä Jade Malmia, joka on valittu Ruotsalaisen eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteeriksi.

Westerholm aloittaa työssään tulevana maanantaina 31. päivää tammikuuta 2022

Blomqvist: Junaliikenteen turvaaminen on tärkeää

Hallitus on tänään päättänyt junaliikenteen kilpailutuksesta vuoteen 2030 asti. Päätös mahdollistaa liikenne- ja viestintäministeriön hankittavaksi henkilöliikenteen ostoliikennettä Helsingin seudun liikenteen matkustusalueen ulkopuolelta n. 30 miljoonalla eurolla vuodessa VR Groupilta.

Lue edellinen artikkeli

Torvalds: Lisää kotimaista kalaa ruokapöytiimme!

- Milloin viranomaisemme ottavat vastuunsa ja oikeasti edistävät kotimaisen kalan tarjontaa ja saatavuutta ruokapöytiimme? Tänä päivänä kahdeksan kymmenestä kalasta on tuontitavaraa ja vain viisi prosenttia myydään tuoreena. Tämä sointuu erittäin huonosti hallituksen ruokastrategian kanssa, jonka yksi tavoite on lisätä kotimaisen kalan syöntiä.

Lue seuraava artikkeli