Pohjanmaan RKP nimesi ehdokkaita eduskuntavaaleihin

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen Pohjanmaan piirin hallitus nimesi kokouksessaan keskiviikkoiltana ehdokkaita vuoden 2023 eduskuntavaaleihin. Nimitysvaliokunnan puheenjohtaja Sven Jerkku on erittäin tyytyväinen tähänastisiin ehdokasasetteluihin.

Kolmetoista ehdokasta, joita meillä on tällä hetkellä, muodostavat erittäin vahvan listan kevään eduskuntavaaleja varten. Ehdokkaamme tuovat pöytään uskomatonta asiantuntemusta, ja heillä kaikilla on kyky tehdä laajaa yhteistyötä eri verkostojensa ja poliittisten tehtäviensä kautta. Tänä iltana nimetyillä kolmella ehdokkaalla on kaikilla erilaiset profiilit, jotka laajentavat listaa ja auttavat äänestäjiä löytämään oman ehdokkaansa, Jerkku sanoo. 

 

Nimetyt ehdokkaat ovat:

Ida-Marie Jungell

Ida-Marie Jungell on 29-vuotias, asuu Pietarsaaressa ja on koulutukseltaan yhteisöpedagogi. Hän työskentelee keskuskehittäjänä ja johtaa omia yrityksiä.  Vapaa-aikanaan hän harrastaa kulttuuria ja urheilua. Hän on ollut mukana politiikassa vuodesta 2017,  ja nyt hän on sekä Pietarsaaren kaupunginvaltuuston että kaupunginhallituksen jäsen.

– Suomi on aina ollut vahva maa mitä tulee yrittäjyyteen ja koulutukseen. Haluan tehdä työtä sen eteen, että se pysyy sellaisena. Meidän on myös varmistettava, että nuorten ääni kuuluu, kun tehdään tärkeitä päätöksiä. Haluan olla nuorten ääni ja tehdä työtä yhtenäisen ja vahvan Pohjanmaan puolesta, Jungell sanoo. 

Ramieza Mahdi

Ramieza Mahdi on kotoisin Vaasasta ja työskentelee sairaanhoitajana Vaasan keskussairaalassa. Hän on RKP Naijärjestön varapuheenjohtaja ja toimii myös useissa luottamustehtävissä Vaasan kaupungissa ja Pohjanmaan hyvinvointialueella. 

– Minun Suomeni tulee aina edustamaan vapautta, tasa-arvoa ja demokratiaa. Hyvin toimivalle yhteiskunnalle, jossa demokraattiset arvot toteutuvat, on ominaista tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet. Mutta se ei tule itsestään. Meidän on sitouduttava ja näitä arvoja on puolustettava  joka päivä, ja siksi asetun ehdolle eduskuntavaaleissa, Mahdi sanoo. 

Frans Villanen

Frans Villanen on 27-vuotias ja asuu Vaasassa. Hänellä on kasvatustieteen maisterin tutkinto, ja pian hän voi kutsua itseään myös valtiotieteiden maisteriksi. Hän työskentelee markkinoinni projektipäällikkönä. Hän on Vaasan kaupunginvaltuutettu ja Vaasan kaupunginhallituksen jäsen ja hän on erittäin kiinnostunut lapsiin, nuoriin ja tulevaisuuteen liittyviin asioihin. Vapaa-aikanaan hän harrastaa erilaisia urheilulajeja.

– Elämme aikaa, jolloin lapsia syntyy yhä vähemmän ja väestö ikääntyy. Siksi on erityisen tärkeää investoida tulevaisuuden työvoimaan: lapsiin, nuoriin ja opiskelijoihin. Aion tehdä työtä hyvinvoivan Suomen puolesta, jossa investoimme nuoriin, jossa koulutukseen kohdennetaan riittävät resurssit, jossa työstä palkitaan ja jossa yrityksemme voivat hyvin. Minussa Pohjanmaa saa luotettavan äänen tulevaisuutta varten, Villanen sanoo.

 

Aiemmin nimetyt ehdokkaat ovat Rainer Bystedt, Steven Frostdahl, Anna-Maja Henriksson, Johanna Holmäng, Christoffer Ingo, Anders Norrback, Mikko Ollikainen, Joacim Sandbacka, Sari Somppi ja Joakim Strand. 

Torvalds: Vihdoin askel kohti kriittisen infrastruktuurin haavoittuvaisuuden huomioimista

Euroopan kriittisiin infrastruktuureihin kohdistuneet viimeaikaiset sabotaasit ovat kiistatta osoittaneet EU:n haavoittuvuuden ulkomaisille uhille.

Lue edellinen artikkeli

RKP:n valtuustoryhmä Varsinais Suomen hyvivointialueella haluaa nähdä kestävän talouden koko hyvinvointialueella

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuustokokouksessa 23.11 päätettiin asiakasmaksuista. Valtuusto päätti vapauttaa asiakkaat terveyskeskusmaksuista jotka ovat rintamaveteraaneja, sotainvaliideja ja miinanraivaajoita sekä henkilöt jotka saavat takuueläkettä tai toimeentulotukea. Sen lisäksi sotainvaliidit, rintamaveternaait ja miinanrajvaajat vapautetaan myös päivystys- ja polikliniikkamaksuista TYKS:ssä. Valtuusto päätti lisätä päätösesitykseen pykälän, missä myös omaishoidettavat vapautetaan asiakasmaksuista niiltä laissa säädetyiltä vapaapäiviltä joina omaishoitajalla on oikeus olla vapaalla.

Lue seuraava artikkeli