RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson toteaa vuoden viimeisenä päivänä, etteivät Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini saati oikeusministeri Jari Lindström ole kommentoineet nuorisojärjestönsä vastenmielisiä videoita.
Tuomiokirkon portailla kuvatuissa videoklipeissä muun muassa Henrikssonia, Wallinia, Paavo Lipposta ja Sanni Grahn-Laasosta esittävät henkilöt heiluttavat piiskoja.
– On surullista, että puoluejohto on valinnut olla hiljaa. Me kannamme kaikki vastuuta siitä, mihin suuntaan yhteiskunnallinen ilmapiiri maassamme kehittyy. Erityistä vastuuta kantavat poliittinen johto ja puolueiden puheenjohtajat, sanoo Henriksson.
– Toivon, että nyt kun aloitamme juhlavuoden ja vietämme isänmaamme 100-vuotista itsenäisyyttä teemalla Yhdessä – Tillsammans, ymmärtäisimme, että meillä on paljon voitettavaa sellaisen ilmapiirin myötä, joka henkii kunnioitusta, huomaavaisuutta ja tulevaisuudenuskoa. Aiemmat sukupolvet ovat tehneet sen eteen paljon työtä, ja niin lapsemme kuin me kaikki olemme sen ansainneet.