Rehn-Kivi: HPV-rokotetta voidaan pian tarjota niin tytöille kuin pojille

THL:n suositus HPV-rokotteen antamisesta myös pojille on lähetetty sosiaali- ja terveysministeriön arvioitavaksi.

HPV-rokote suojaa papilloomavirusta vastaan, joka aiheuttaa mm. kohdunkaulan syöpää, kurkunpään syöpää ja suusyöpää. Rokotetta annetaan jo nyt tytöille osana kansallista rokotusohjelmaa. Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi iloitsee uusista suosituksista, joiden puolesta hän on puhunut jo kauan.

– Rokotus on tärkeä ja tehokas tapa ehkäistä papilloomaviruksen aiheuttamia sairauksia. Rehn-Kivi, joka myös toimii eduskunnan rokoteryhmän puheenjohtajana, toteaa, että rokottamalla myös pojat parannetaan rokotuskattavuutta huomattavasti.

Rehn-Kivi nosti asian esille jo viime vuonna ensimmäisen kansainvälisen HPV-päivän aikana. THL:n ylläpitämän rokoterekisterin mukaan Suomessa tyttöjen HPV-rokotteen rokotekattavuus on alle 80 prosenttia. Rokotekattavuudessa on myös paljon alueellisia eroja. Rokotekattavuuden tulisi olla tarpeeksi korkea, jotta viruksesta päästäisiin eroon kokonaan. Suomessa papilloomaviruksen aiheuttamia sairauksia vastaan ollaan jo vuosikymmenten ajan tehty esimerkillistä työtä mm. syöpäseulonnan avulla.

– Rokotukset, seulonnat ja terveelliset elämäntavat ovat tärkeimpiä tapoja taistella kohdunkaulan syöpää vastaan. Olen erittäin iloinen uusista suosituksista ja toivon, että ministeriö nopeasti ottaa kantaa asian eteen, jotta voimme suojella niin naisia kuin miehiä entistä paremmin, Rehn-Kivi sanoo.

Ahvenanmaan kansanedustaja Mats Löfström ehdottaa, että Suomi ottaa käyttöön metsätilijärjestelmän

Uudenvuodenpäivänä Aapeli-myrsky pyyhkäisi suomalaisten metsien läpi. Pelkästään Ahvenanmaalla Aapeli-myrsky aiheutti metsävaurioita, jotka vastaavat arviolta neljän vuoden hakkuita. Vastaavat myrskyvauriot osuvat metsänomistajiin kovaa, kun nämä joutuvat käsittelemään ja myymään puutavaraa paljon isommissa erissä kuin suunnitellusti. Heidän voittoaan verotetaan sitten normaalisti kalenterivuoden mukaan, vaikka kallis ja monivuotinen raivaus- ja uudelleenistutustyö odottaa, kun metsähakkuita pystytään toteuttaa normaalisti vain vähän tai ei ollenkaan.

Lue edellinen artikkeli

Bo Harald ehdolle eduskuntavaaleissa Uudellamaalla

Bo Harald Espoosta asettuu ehdolle Uudellamaalla kevään eduskuntavaaleissa. Bo Harald on aikaisemmin toiminut Nordean varatoimitusjohtajana ja Head of Executive Advisors tehtävässä Tieto konsernissa.

Lue seuraava artikkeli