Rehn-Kivi: Vihdoinkin meillä on uusi vammaispalvelulaki!

Tänään eduskunta hyväksyi uuden vammaispalvelulain. Kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Veronica Rehn-Kivi (RKP) on tyytyväinen käsittelyn aikana tehtyihin parannuksiin ja siihen, että laki voitiin lopulta hyväksyä.

– Edellisellä vaalikaudella esitys uudeksi vammaispalvelulaiksi kaatui loppumetreillä, ja siksi olen tyytyväinen, että laki on nyt asetettu etusijalle ja että olemme tänään voineet hyväksyä tämän tärkeän lainsäädäntöpaketin. Diagnoosi ei enää määrittele palvelujen saantia, vaan lähtökohtana on, että tuen saaminen perustuu yksilölliseen tarpeeseen. Tämä on merkittävä muutos. Palveluja tarjotaan yhdenvertaisemmin, ja palvelujen saatavuus paranee, Rehn-Kivi sanoo. 

Lakiehdotus on käsitelty perusteellisesti eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, jossa alkuperäiseen lakiehdotukseen tehtiin monia parannuksia ja selvennyksiä. 

– Useat näkövammaisjärjestöt ja näkövammaiset henkilöt ovat viime viikkoina ilmaisseet huolensa siitä, että pistekirjoituksen tai valkoisen kepin kaltaisten apuvälineiden käytön harjoittelua ei enää tueta. Tarkoituksena ei ole ollut vähentää tämän tärkeän käytännön mahdollisuutta, ja siksi kyseistä pykälää on nyt selkeytetty väärintulkintojen välttämiseksi, Rehn-Kivi sanoo. 

Rehn-Kivi on erityisen tyytyväinen siihen, että 65 vuoden ikärajoitus vammaispalvelulain nojalla saataviin palveluihin poistetaan, ja korostaa tärkeitä muutoksia, jotka helpottavat perheiden elämää.

– Kehitysvammaisille henkilöille taataan työtoiminta, ja kuljetusmaksut päivä- ja työtoimintaan pysyvät maksuttomina. Kehitysvammaiset koululaiset voivat edelleen osallistua maksutta aamu- ja iltapäivähoitoon lyhytaikaishoitoa koskevien säännösten perusteella. Näiden kohtien muuttaminen on ollut edellytys sille, että voisin täysin tukea uudistusta. Tiedän, miten vaikeaa monilla kehitysvammaisen lapsen perheillä on, Rehn-Kivi päättää.

Blomqvist: Eduskunnassa laaja yhteisymmärrys Nato-jäsenyydestä

Eduskunta on tänään (1.3.) hyväksynyt hallituksen esityksen Suomen Nato-jäsenyydestä. Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist on tyytyväinen, että eduskunta on antanut selkeän viestin asiassa ja että Suomi on nyt saattanut tämän osan liittymisprosessista päätökseen.

Lue edellinen artikkeli

Rehn-Kivi: Nyt voimme hävittää papilloomaviruksen aiheuttamat syövät kokonaan!

Lauantaina 4. maaliskuuta vietetään kansainvälistä HPV eli papilloomavirus -tietoisuuspäivää. Papilloomavirus aiheuttaa sekä kohdunkaulan että kaulan alueen syöpiä ja hankalia kondyloomia. Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen ja eduskunnan rokoteryhmän puheenjohtaja Veronica Rehn-Kivi (RKP) vaatii kirjallisessa kysymyksessä tehokkaampia toimia papilloomaviruksen hävittämiseksi kokonaan Suomesta.

Lue seuraava artikkeli