RKP:n Wickström iloinen suurista yritysuutisista Inkoossa – Joddbölen alueelle kaavaillaan yli 1000 työpaikkaa

RKP:n varapuheenjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Henrik Wickström on iloinen siitä, että norjalainen Blastr Green Steel on ilmoittanut haluavansa käynnistää toimintaa Fortumin omistamalla alueella Inkoon syväsatamassa, Joddbölessä. Kyseessä on sama alue, jonne LNG-terminaalilaiva sijoitettiin aiemmin loppuvuodesta.

Blastr Green Steelin tavoitteena on toteuttaa tehdas, joka tuottaa kestävällä tavalla terästä. Kyseessä on mittava investointi, jonka arvo on arvioitu olevan neljä miljardia euroa. Työpaikkoja on luvassa jopa n. 1200, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan. Asiasta kertoi ensin Helsingin sanomat.

-Tämä on hieno uutinen Inkoolle ja koko Länsi-Uudellemaalle. On kiitollinen Fortumin vaikuttamistyölle. Tämä hanke osoittaa, että Länsi-Uusimaa seutuna kiinnostaa, sanoo Wickström.

Wickström kertoo, että todellinen työ alkaa vasta nyt. Näin isolla hankkeella on merkittävät vaikutukset kuntaan. Myös lopullista investointipäätöstä tulee odottaa vielä. Matka on siis vielä pitkä.

-Tämä voi käynnistää aivan uudenlaisen kehittämisvaihteen Inkoossa. Tällä tulee olemaan vaikutuksia kaikkeen – kouluihin, joukkoliikenteeseen, infrastruktuuriin, asumiseen ja moneen muuhun palveluun. Tämä on myös seudullisesti merkittävä asia. Meidän tulee tehdä yhteistyötä yli kuntarajojen. Nyt on kuitenkin tärkeä istua alas ja tutkia, mitä vaikutuksia tällä kokonaisvaltaisesti kunnalle on. Kuntalaiset tulee saada mukaan hankkeen tueksi. Vielä löytyy paljon avoimia kysymyksiä, jotka tulee ratkaista.

-Onhan se myös hienoa, että tämä hanke edistää vihreää siirtymää, mikä on hyvä asia ilmastonmuutoksen näkökulmasta, sanoo Wickström.

-Tämä ei ole iso päivä vaan Inkoolle tai Länsi-Uudellemaalle – tämä on suuri päivä Suomelle. Tässä taloustilanteessa tällaiset uutiset tuovat toivoa paremmasta, sanoo Wickström.

Aluepolitiikkaa ei saa tehdä synnyttäjien kustannuksella

RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström on huolissaan kansallisen työryhmän päätelmistä, jotka koskevat tehohoidon kriittisen tilanteen korjaamista. Ryhmä ehdottaa, että tulevaisuudessa riskitekijöistä kärsivät naiset siirrettäisiin pääkaupunkiseudulta muihin yliopistosairaaloihin synnyttämään.

Lue edellinen artikkeli

Adlercreutz: Puhdas energia houkuttelee suuren investoinnin Inkooseen – nopeat lupaprosessit keskiöön.

Helsingin Sanomat uutisoi norjalaisen Blastr Green Steelin kiinnostuksesta rakentaa Inkooseen uusi terästehdas. Kyseessä on noin 4 miljardin investointi. RKP:n ryhmäpuheenjohtaja Anders Adlercreutz pitää investointihalukkuutta hyvänä esimerkkinä siitä, miten vihreää siirtymää ajanut politiikka johtaa kansantaloudellisesti merkittäviin hankkeisiin.

Lue seuraava artikkeli