Ruotsalainen eduskuntaryhmä: Tarvitaan korkeampi pakolaiskiintiö ja humanitäärinen käytävä, jotta voimme auttaa afgaaneja

– On tärkeää ja itsestään selvää, että Suomi ei hylkää afgaaneja tällä hetkellä. Mutta se ei riitä. Meidän on otettava käyttöön nopeita prosesseja huolehtiaksemme niistä, jotka ovat nyt hengenvaarassa. Se tarkoittaa myös heidän perheitään – perheenyhdistämisprosessista on tehtävä sujuva ja nopea näille ihmisille. Kaiken tämän on täytynyt tuntua käsittämättömän raskaalta niille Suomessa asuville ihmisille, jotka nyt ovat huolissaan läheisistään.

Näin totesi ruotsalainen eduskuntaryhmä, joka avasi keskiviikkona kaksipäiväisen kesäkokouksensa Nauvossa, Paraisilla.

– Nyt kun talibanit ovat ottanet vallan, erityisesti naiset ja tytöt ovat yhtäkkiä erittäin haavoittuvassa asemassa. Sama koskee myös ihmisoikeusaktivisteja ja toimittajia. Myös ne lukuisat afganistanilaiset, jotka ovat auttaneet turvaamaan ulkomaisten järjestöjen ja operaatioiden toimintaa, ovat vaarassa, sanoo eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä ilmaisee huolensa siitä, että Afganistanin yllä siintää humanitaarinen katastrofi, aivan silmiemme edessä. Puolueen puheenjohtaja, oikeusministeri Henriksson katsoo, että miellä täytyy tässä tilanteessa olla valmius korottaa pakolaiskiintiötä.

– On täysin selvää, että hallituksella nyt tulee olla valmius korottaa pakolaiskiintiötä nykyisestä 1050 paikasta. Tilanne Afganistanissa on eskaloitunut ja siksi on erittäin perusteltua, että pakolaiskiintiötä nyt nostettaisiin yli sen, mistä hallitus on sopinut hallitusohjelmassa. Meidän täytyy auttaa heikoimmassa asemassa olevia. Olisi sekä kohtuutonta ja epäinhimillistä, jos Suomi ei kantaisi kansainvälistä vastuutaan, sanoo RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

– Emme voi antaa byrokratian tulla väliin ja hidastaa avustustoimintaamme. Käytännön esteet on poistettava, kuten se, että afgaanien on hakeuduttava Suomen konsulaattiin New Delhissä, jotta he voivat päästä eteenpäin perheenyhdistämisprosessissa. Se on mahdoton ja epäinhimillinen vaatimus tässä hätätilanteessa, sanoo eduskuntaryhmä.

– Koska Suomi on päättänyt evakuoida oman suurlähetystömme henkilökunnan, ovat EU ja YK tärkeitä yhteistyökanavia. Meidän on myös työskenneltävä näiden järjestöjen kautta, jotta apua pääsee perille. Tarvitaan nk. humanitäärinen käytävä, jonka avulla ihmisiä saadaan turvaan. Se on myös tapa vähentää ihmissalakuljetusta.

Helsingin RKP: Cecilia Ehrnrooth haluaa jatkaa piirin puheenjohtajana


Nykyinen piirin puheenjohtaja Cecilia Ehrnrooth on ilmoittanut asettuvansa ehdolle uudelleen valintaa varten piirin puheenjohtajaksi. Ehrnrooth on heiluttanut puheenjohtajan nuijaa Helsingissä vuodesta 2016.

Lue edellinen artikkeli

Ruotsalainen eduskuntaryhmä keskusteli kesäkokouksessaan budjetin painopisteistä: Työllisyys, ilmasto ja työperäinen maahanmuutto


Nyt tarvitaan rohkeutta investoida ja luoda uusia työpaikkoja. Tarvitsemme ilmastotoimia laajalla rintamalla. Ja Suomen on ryhdyttävä konkreettisiin toimiin työperäisen maahanmuuton helpottamiseksi, sanoo eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz tiivistäessään ruotsalaisen eduskuntaryhmän keskusteluja.

Lue seuraava artikkeli