Suomen ruotsalainen kansanpuolue saavuttaa virstanpylvään ja lähtee eduskuntavaaleihin koko maassa

Ensimmäistä kertaa historiassa Suomen ruotsalainen kansanpuolue lähtee eduskuntavaaleihin kaikissa kahdessatoista vaalipiirissä Manner-Suomessa. Muutos on valtava: edellinen ennätys on viime eduskuntavaaleista, jolloin RKP oli edustettuna yhdeksässä kahdestatoista vaalipiiristä. Vielä vuoden 2007 vaaleissa RKP:llä oli ehdokkaita vain neljässä silloisesta 14 vaalipiiristä.

– RKP:n pitkäaikainen tavoite on ollut olla läsnä koko maassa. Tiedämme, että RKP:n politiikalle on kysyntää, ja olemme huomanneet, että äänestäjien käsitykset RKP:stä ovat muuttuneet myönteisemmiksi viime vuosina. Nyt voimme todella tarjota vaihtoehdon kaikille äänioikeutetuille, RKP:n puoluesihteeri Fredrik Guseff sanoo tyytyväisenä. 

Eduskuntavaalien ehdokaslistat jätetään tiistaina, jolloin lopullinen ehdokasasettelu selviää, mutta jo tässä vaiheessa RKP tietää, että siitä tulee uusi ennätys. 

– Sen lisäksi, että olemme ensimmäistä kertaa mukana kaikissa 12 vaalipiirissä, meillä on ennätysmäärä ehdokkaita. Tämä on hyvä lähtökohta kampanjalle, joka nyt alkaa toden teolla, Guseff toteaa lopuksi.

 

Ahvenanmaan vaalipiirin vaaleissa suomalaiset puolueet eivät saa asettaa ehdokkaita, ainoastaan valitsijayhdistykset, vaalilain 110 §:n mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että Suomessa on 12 vaalipiiriä, joissa puolueet voivat asettaa ehdokkaita.

Bergqvist: Lasten ja nuorten harrastustoimintaa on vahvistettava entisestään seuraavassa hallitusohjelmassa

Kansanedustaja ja RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist osallistui tiistaina paneelikeskusteluun lasten ja nuorten harrastustoiminnan merkityksestä. Paneelikeskustelun järjestäjinä olivat Suomen Partiolaiset ja Partioparlamentaarikot.

Lue edellinen artikkeli

Asukkaille tulee taata osallisuuden mahdollisuus Varhassa!

RKP:n valtuustoryhmä Varsinais-Suomen hyvinvointialueella teki keskiviikon 15.2 valtuustokokouksessa aloitteen koskien puutteelisten kokousasiakirjoista hyvinvointialueessa. Tällä hetkellä kokouskutsuja ruotsin kielellä on vain kolmeen kokoukseen Varhan ruotsinkielisissä sivustoilla, nämä ovat yhteen valtuustokokoukseen, hallituskokoukseen sekä Kansalliskielilautakunnan kokoukseen. Tämä riitelee hallintosäännön § 121 missä lukee: “Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen aluevaltuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava hyvinvointialueen verkkosivuilla.”.

Lue seuraava artikkeli