Tasa-arvoinen EU?

Borgarsdóttir Sandelin, Böling ja Gestrin keskustelevat Euroopan unionin tasa-arvoisuudesta

EU-vaaliehdokkaat Silja Borgarsdóttir Sandelin, Alina Böling ja Christina Gestrin haluavat kansainvälisenä naistenpäivänä tuoda esille tarpeen keskustella Euroopan unionin tasa-arvoisuudesta.

European Institute for Gender Equalityin vuoden 2013 raportti paljastaa, että Euroopassa suurin tasa-arvokuilu on nähtävissä vallan jaossa. Tämä näkyy myös lähestyvässä EU-vaalissa. Murskaava enemmistö ns. kärkiehdokkaista, jotka edustavat eri Eurooppalaisia puolueita, on miehiä. Tämä koskee myös Euroopan parlamentin ALDE-ryhmää, johon RKP kuuluu.

– Puute naispäätöksentekijöistä kuvastaa myös tasa-arvon puutetta politiikassa. Jo ennen vaaleja voimme suurella varmuudella todeta, että seuraavaa Euroopan komissiota ei tule johtamaan nainen, toteaa Alina Böling, joka on ehdolla Europarlamenttiin.

Ehdokkaiden mielestä tasa-arvopolitiikka jää usein huomiotta EU:ssa, vaikka on olemassa selkeä tarve edistää tasa-arvokysymyksiä Brysselissä.

– Naisten hyväksikäyttö erityisesti laiton kauppaaminen ja prostituutio ovat tänä päivänä lähes poikkeuksetta ylikansallisia ongelmia. EU on tästä syystä luonnollinen foorumi, jossa kyseiset ongelmat voidaan ratkaista, toteaa EU-vaaliehdokas Silja Borgarsdóttir Sandelin.

– Taloudellinen epätasa-arvo naisten ja miesten välillä esimerkiksi tulojen osalta on myös ajankohtainen kysymys EU:ssa, sillä meidän taloutemme on osa unionin sisämarkkinoita, lisää kansanedustaja ja EU-vaaliehdokas Christina Gestrin.

Kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi EU-vaaliehdokkaat Silja Borgarsdóttir Sandelin, Alina Böling ja Christina Gestrin keskustelevat tasa-arvokysymyksistä vähemmistövaltuutettu Eva Biaudetin johdolla. Tilaisuus järjestetään lauantaina 8.3. klo: 15.30-17.00 Skannossa, Mannerheimintie 4, Helsingissä.

Lisätietoja:

Alina Böling puh. 050 505 6780

Silja Borgarsdóttir Sandelin puh. 050 366 8291

Christina Gestrin puh. 050 511 3121

Pohjanmaalainen innovointi ja yrittäjyys Euroopan kartalle

Kansanedustaja Christina Gestrin vierailee 9.-10.3. Pohjanmaalla osana valtakunnallista EU-vaalikampanjaansa. Vierailua isännöi kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos.

Lue edellinen artikkeli

Gestrin: Turvapaikka- ja pakolaispolitiikka ovat osa EU:n tehtäväkenttää

Punainen risti kertoo tänään maailman pakolaistilanteesta

Lue seuraava artikkeli