Torvalds: Uusiutuvan energian direktiivi lähempänä maalia

Europarlamentaarikko Nils Torvalds on tyytyväinen Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan eiliseen äänestystulokseen uudesta uusiutuvan energian direktiivistä (RED II).

Ympäristövaliokunta käsitteli muun muassa uusiutuvuustavoitteita, biopolttoaineiden kuljetustavoitteita ja biomassan kestävyyskriteereitä. Asian raportoija on vihreiden Bas Eickhout, joka ei alkuperäisessä raportissaan oikein pystynyt huomioimaan metsäisten maiden erityisiä vaatimuksia.

– Syksyn aikana olemme hiljalleen siirtyneet kohti toimivia kompromisseja, mutta vielä on paljon työtä tehtävänä. On tärkeätä, että ympäristövaliokunnalla on kunnianhimoiset ympäristö- ja ilmastotavoitteet. Samalla meidän on huolehdittava siitä, että saamme Pohjoismaissa jatkaa kestävää metsätalouttamme ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi, sanoo Euroopan parlamentin ja sen ympäristövaliokunnan jäsen Nils Torvalds.

– Äänestystulos biomassojen kestävyyskriteereistä meni paremmin kuin uskoimme! Vaihtoehtoinen kompromissi, jonka äänestimme pienellä marginaalilla voittoon, huomioi paljon paremmin pohjoismaisen metsätaloutemme.

– Ympäristövaliokunnan eilinen äänestys oli vasta ensimmäinen kolmesta. Ehdimme vielä hioa kompromisseja ja ALDE-ryhmällä on vielä mahdollisuus tehdä muutosehdotuksia täysistunnossa, sanoo Torvalds.

Henriksson: Vi behöver landskap med äkta självstyre

SFP:s partiordförande Anna-Maja Henriksson lyfte upp vikten av tillit mellan statsmakten, regionerna och företagen då hon talade under justitieministeriets seminarium om företagande och näringsverksamhet i Jakobstad på måndagen.

Lue edellinen artikkeli

RKP:n varjobudjetti: Palkansaajalle on jäätävä enemmän käteen

Palkansaajalle on jäätävä enemmän käteen, mielenterveystyöhön on panostettava ja poistetaan perintö- ja lahjavero yritysten sukupolvenvaihdoksissa

Lue seuraava artikkeli