Vihdoinkin parannuksia vanhustenhoitoon

Hallitus on päässyt sopuun vanhustenhoidon hoitajien määrästä. Hoitajamitoitus 0,7 hoitajasta vanhusta kohden ympärivuorokautisessa hoidossa tulee astumaan voimaan tämän hallituskauden lopulla.

– Viime eduskuntavaalien alla Rkp lupasi lisää hoitavia käsiä ja ihmisläheisempää vanhustenhoitoa. Nyt me ja hallitus lunastamme lupaukset. Olen todella iloinen, että olemme päättäneet lisätä vanhustenhoidon hoitajien määrää, sanoo Rkp:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Henriksson painottaa, että lisäkädet auttavat hoitajia jaksamaan paremmin, mikä puolestaan parantaa hoidon laatua.

– Tänään tullut päätös on tärkeä, sillä se parantaa hoitajien työssäjaksamista ja helpottaa heidän työtaakkaansa. Hoitajilla on oltava aikaa tehdä työnsä ja olla läsnä vanhuksille. Samalla päätös on vähintään yhtä tärkeä vanhusten turvallisuuden tunteen luomiselle, Henriksson toteaa.

– Hoitajamitoituksen 0,7 saavuttamiseksi tarvitaan nykyistä enemmän hoitajia. Siksi hallitus lisää myös koulutuksen määrärahoja. Tämä on tärkeää, jotta lain vaatima taso voidaan saavuttaa. Tähän kysymykseen on jo pitkään etsitty vastausta ja se tulee maksamaan jonkin verran, mutta hallitus on valmis tekemään tämän tärkeän panostuksen, Henriksson sanoo.

Perhe- ja peruspalveluministeri esittelee ratkaisun Valtioneuvoston kokouksen jälkeen torstaina. Kuntia tullaan kompensoimaan niistä lisäkustannuksista, jotka korkeampi hoitajamitoitus tuo mukanaan.

Adlercreutz jatkaa ruotsalaisen eduskuntaryhmän johdossa

Kansanedustaja Anders Adlercreutz on uudelleenvalittu ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Eduskuntaryhmä järjestäytyi tiistaina alkaneiden valtiopäivien johdosta.

Lue edellinen artikkeli

Rehn-Kivi: julkisilla hankinnoilla on oltava ilmastokriteerejä

Hallitus kokoontui viikon alussa ilmastoseminaariin Vuosaareen, jossa pohdittiin muun muassa miten julkisia hankintoja voitaisiin ohjata ilmastoystävällisten vaihtoehtojen edistämiseksi. Arvioiden mukaan kaikkien julkisten hankintojen arvo on 35 miljardia euroa vuodessa. Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (RKP) osallistui hankintatyöryhmän työhön, jossa laadittiin ehdotus, jonka on määrä auttaa Suomea saavuttamaan hiilineutraalisuus.

Lue seuraava artikkeli