Wallin: Caruna ei kyennyt vastuulliseen vapauteen

Kansanedustaja Stefan Wallin (Rkp) on pettynyt sähkönsiirtoyhtiö Carunaan. Hänen mukaansa on ilmeistä, että yritys ei ymmärrä tai anna arvoa vahvalle yhteiskunnalliselle asemalleen.

– Toimiva sähköverkko on Suomen kaltaisen kehittyneen yhteiskunnan perusoikeuksia. Siksi myös sähkönjakelun hinnoittelusta tulee tärkeä yhdenvertaisuuskysymys, Wallin sanoo.

Wallin toteaa, että vuoden 2013 sähkömarkkinalaki sisältää vaatimuksen, että sähköverkon haltija kykenee vahvistamaan aiempaa paremman toimitusvarmuuden. Voidakseen tehdä tarvittavat investoinnit, on Caruna päättänyt härskisti käyttää hyväkseen asiakkaiden heikkoa asemaa, ja korottaa sähkön hintaa rajusti. Vastuun ja vapauden yhdistäminen oli Carunalle ylitsepääsemättömän vaikeaa.

– Carunan toiminta on erityisen häikäilemätöntä, kun huomioidaan että yritys 50 miljoonan euron liikevoitosta vuonna 2014 ainoastaan maksoi 1,6 prosenttia veroa. Tämä asiakkaiden ryöstely vaikuttaa erityisen voimakkaasti syrjäseudulla asuviin ryhmiin. Tilanne voi olla kestämätön monelle kotitaloudelle, Wallin toteaa.

Caruna perustelee hinnankorotuksia tavoitteella seurata lainsäädännön vaatimuksia, mistä syystä on Wallinin mukaan selvää, että toiminnan sääntelyä täytyy tarkastella uudelleen.

– Tämän kaltaisten tilanteiden syntyminen ei ole koskaan ollut lainsäätäjän tarkoitus. Hallituksen on siksi tarkasteltava uudelleen lainsäädäntöä, joka asettaa toiminnan puitteet, Wallin sanoo.

Partisekreterare Fredrik Guseff: Fel att flytta kommunalvalet ytterligare

- Vi håller på att hamna in i en valflyttningsfrenesi. Val ska inte flyttas på lösa grunder, säger SFP:s partisekreterare Fredrik Guseff.

Lue edellinen artikkeli

Haglund: Milloin Sipilä tekee johtopäätökset?

- Sadan metrin juoksu voitetaan kerralla, jalkapallo-ottelu kahdessa puoliajassa, jääkiekossa on kolme erää ja koripallossa neljä neljännestä. Nyt yhteiskuntasopimukseksikin kutsuttu peli yritetään ratkaista viidessä erässä.

Lue seuraava artikkeli