Yhteisiin uhkiin on vastattava yhdessä

Adlercreutz eduskunnan Irak-keskustelussa: Maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan kansainvälisiä toimia, painottaa ryhmäjohtaja Anders Adlercreutz (RKP) eduskunnan keskustelussa torstaina Suomen panostuksista turvallisuussektorin yhteistyöhön Irakissa.

– Suomen on näytettävä kykynsä ja ennen kaikkea halukkuutensa toimia aloitteellisesti konfliktien ratkaisemiseksi – emme ole kansainvälisen näyttämön passiivisia sivustakatsojia emmekä ummista silmiämme ongelmilta.

– Suomen osallistuminen Irakin ja Irakin Kurdistanin turvallisuusjoukkojen kouluttamiseen on perusteltua. Näillä alueilla ollaan pitkään kärsitty Isis-järjestön terrorista.

Kriisinhallinnassa oman edun tavoittelu ei saa olla ratkaisevaa, Adlercreutz painotti ryhmäpuheessaan.

– Vaikka me kaikki ymmärrämmekin hyvin, että Suomi haluaa asettaa etusijalle sellaiset operaatiot, jotka tukevat omaa osaamistamme, ei pelkkä itsekäs oman edun tavoittelu saa olla ratkaisevaa. Laajasta turvallisuusnäkökulmasta katsottuna on tärkeää, että osallistumme ihmisten kouluttamiseen ja autamme Irakin kaltaisia pahoin kärsineitä maita vakaiden ja ihmismäisten elinehtojen uudelleen saavuttamisessa.

Lillholmenin sillalle 8,3 miljoonaan euron rahoitus vuosille 2020-2022


Paraisten Lillholmenin silta on yksi niistä pienikokoisista liikennehankkeista, jotka ensi vuoden budjetin myötä saavat rahoitusta. Lillholmenin sillalle myönnetään 8,3 miljoonaa euroa vuosille 2020-2022

Lue edellinen artikkeli

Varhaiskasvatuksen henkilöstövajeeseen on saatava ratkaisu


Pääkaupunkiseudulla on akuutti henkilöstövaje varhaiskasvatuksen piirissä. Tämä aiheuttaa suurta epävarmuutta sekä henkilöstön että lasten keskuudessa.

Lue seuraava artikkeli